Áran päiväkirja

Ára, nimi leikittelee kielelläni. Tamma on vähintään yhtä kaunis, kuin aamuruskoa tarkoittava nimensäkin. Miten onnekas olinkaan ollut löytäessäni juuri Áran. Sen syvänmusta karva kimaltelee kullanhohtoisena auringon osuessa siihen, eikä se ole huomaavinaankaan minua, kun katselen sen käyskentelyä vintin lastaussillalta. Se on kohtelias; se antaa Kafkalle ja Netla-varsalle täyden rauhan, poistuu heinäpaalilta kun Rökkvi tulee komentamaan sen pois eikä mene keskeyttämään Valkyrjan ja Glæfran leikkituokiotakaan. Ára on löytänyt paikkansa lauman tarkkailijajäsenenä. Ehkä sekin saa pian täysjäsenyyden.

Mietin matkaa, jonka teimme hakiessamme Áran kotiin. Sen reikäpäisen kaaharin takia olisi voinut käydä paljon huonommin, mutta Ára otti tämänkin tilanteen varsin tyynesti. Sitä pelotti, mutta se tiesi miten käyttäytyä pelosta huolimatta. Se ei tehnyt siitä pelkuria, että pelotti, vaan rohkean sillä se uskalsi kohdata pelkonsa pakenematta.

Kohtelias ja rohkea. Miten makoisa yhdistelmä.

"Anki! Meneekö Fjöður tänään tunneille?" Fjöðurin hoitaja Milja kajauttaa. Hän on saapunut tallille jo aamutuimaan, reippaana kuten aina, ja kantaa mukanaan purppuranväristä riimua.
"Tuulee liikaa", naurahdan ja pyöritän päätäni. "Jos haluat leikkiä stunttiratsastajaa, niin anna mennä vain."

Ára huomaa viimein minut, muttei osoita reagoimisen merkkejä. Eihän se vielä tunne minua - minä olen sille vain yksi kaksijalkaisista.

Milja kumartaa ketterästi tarhan aitalankkujen lävitse ja Fjöður kävelee häntä vastaan innokkaan näköisenä. Mikä onni, että kirjava oli löytänyt oman hoitajansa heti saavuttuaan Löfgårdiin. Tiiviillä yhteistyöllä he olivat saaneet luotua jo mielettömän luottamussuhteen, ja siitä pitäisikin muistaa antaa kiitosta Miljalle. 

Päätän ottaa tamman käsihevoseksi tänään ja harjoitella muutamia maasta käsin suoritettavia tehtäviä. En edes harjaa Áraa ennen sitä, otan sen vain riimuun ja vedän perässäni kentälle. Vähän jumissahan se on, täytyy myöntää, mikä ei tosin ole ihme sillä se on ollut edellisen omistajansa lonkkavaivojen vuoksi aika vähäisellä liikunnalla koko talven. Se sentään asui pihatossa, ettei aivan tolpillaan ole seissyt. 

Se oppii nopeasti väistättämään apuna käyttämääni piiskaa. Taivutuksissa sen lapa karkaa kuitenkin, eikä se suorita tehtävää rehellisesti - mutta kuitenkin niin hyvin kuin tässä tilanteessa pystyy. Áralta löytyy kuitenkin yritteliäisyyttä, sekä liikettä - aivan, sitä todentotta löytyy ja leukani on melkein tipahtaa maahan kun Ára ottaa pari tahatonta tölttiaskelta. Intensiivisellä treenillä se olisi jo kesällä valmis issikkamestaruuksiin, tuumin.

Kirjava saapuu hoitajansa kanssa kentälle. Fjöðurin tuntien, teen heille tilaa ja suunnittelen lähtöä takaisin tallin puolelle. Karsinat olivat edelleen siivoamatta ja kellokin oli jo kymmenen.

"Onks tuo uusi tulossa tunneillekin?" Milja kysyy kivutessaan säpäkän Fjöðurin selkään.

Pohdin hetken kysymystä, jota en ollut aiemmin miettinytkään. Nyt kun Náttis oli tosiaan muuttanut pois, meillä oli yksi tuntihevonen vähemmän. Fjöðurkaan ei vielä pahemmin tunneilla käynyt, paitsi kokeneempien tunnilla noin kerta-kaksi viikossa.

"Jaa, no nyt kun kysyit", aloitan ja puntaroin edelleen vastausta mielessäni. "Ehkä se saattaa silloin tällöin tulla pyörähtämään tunneillakin."
"Se on kivan näköinen. Toi silmä varsinkin!"

Áran jäänsininen silmä oli sen tunnuspiirre, joka erotti sen muista tallin mustista. Harjaantunut silmä toki erotti ne muutenkin, mutta uusille olisi helppo ohjeistaa Áran olevan se herasilmäinen.

Myöhemmin kiinnitän Áran tallin takapihan hoitopuomiin ja annan sille vähän aamupäiväherkkuja; omenaviipaleita ja melassivettä. Tunnen oloni jotenkin kotoisaksi tamman kanssa, ehkä jopa jotenkin kokonaiseksi. Árassa on sellaista viisautta, jota Perlasta ei vielä löydy - vaikka iän puolesta Perlan pitäisi olla jo se kypsempi osapuoli. Aika pysähtyy Áran kanssa ja voi keskittyä vain fiilistelemään koko hevosharrastusta.

Olen aika onnellinen juuri nyt.