Pikkujoulut (17. joulukuuta 2022)

Kasper ilmottautuu myös, Ankin suostuttelemana maastoonkin liikuttamaan esimerkiksi Náttdis.

Kirsikka ja Hneta mukaan

“No ei ainakaan kyläl—” Vilja löi kämmenensä suunsa eteen ennen kuin pääsi loppuun asti. Mielipiteen ei ollut ollut tarkoitus livahtaa ihmisten ilmoille yhtä ankeaan sävyyn kuin se oli hänen päässään poukkoillut. Hän vilkaisi ympärilleen nähdäkseen, oliko kukaan kuullut, mutta ei potenut syyllisyyttä, vaan itse asiassa virnuili rukkasensa takana. Ainakin hänen ajatuksensa oli tullut julki. Toinen juttu oli, oliko kukaan kuullut sitä - tulipahan kuitenkin sanottua. Hän kohautti hartioitaan itsekseen, otti rukkaset pois ja haroi Pretturin partakarvoja sormillaan seistessään hevosen vierellä lumisella pihamaalla. Kultainen glitter kimalteli auringonvalossa sataessaan hiljalleen maahan. Eläin oli jälleen käynyt kuusessa ja siinä mennessään hinkannut eräästä koristepallosta kimalteet naamaansa. Ainakin se sopi rohkelikonpunaiseen satulahuopaan. Tyylilleen uskollisena Vilja itse oli kokomustissa; jopa kypärän päälle survottu tonttulakki oli musta, lukuun ottamatta valkoista karvareunusta. Valkoinen pörrötupsu pompahteli hänen hartiaansa vasten. Sitä oli varjeltava Pretturin kuolaiselta turvalta, joka oli päässyt tallissa piparkakkujen makuun ja hamuili edelleen ympäriinsä.

Lumi narisi kenkien ja kavioiden alla porukan järjestäytyessä jonoon. Vilja keskittyi siihen niin, ettei kuullut, mikä oli äänestyksen lopputulos. “Metsään on iäksi mieli, havukoihin hengen tahto”, lauloi Jonne Järvelä, eikä Vilja olisi osannut ilmaista asiaa paremmin. Kyllähän hän kylällekin lähtisi muiden mukana, jos olisi pakko, vaikkei halunnutkaan joutua yleiseksi näyttelyesineeksi kaupan pihalle. Kiristettyään satulavyötä vielä kertaalleen ja mitattuaan jalustimet suurinpiirtein oikean pituisiksi hän puki annetun heijastinliivin ylleen ja veti rukkaset takaisin käsiinsä jääden odottamaan lupaa nousta selkään. Jos päätettäisiin lähteä metsään, hän saisi vihdoinkin kaipaamansa lumimaastokokemuksen auringonlaskuineen ja tähtineen.
“Niin, siis metsää ehdotan”, hän sanoi vielä varmuuden vuoksi, tällä kertaa edellistä sovinnollisemmin. Kuusikossa on kotini.

Henni oli kiinnittänyt Kallen suitsien turpahihnaan joulupehmusteen, jossa muutama kulkunen helisi iloisesti käynnin tahdissa. Päivä alkoi pikkuhiljaa hämärtää ja aiemmin pilvien raoista kurkistellut aurinko alkoi peittyä yöpilvien taakse. Kovin kauaa ei enää tohtisi ratsastaa, kun ainoastaan Ankilla oli otsalamppu mukanaan.

Anki vilkaisi taakseen tarkastaakseen issikkaletkan tilanteen. Häntä huvitti kovasti, että tallin nuori sälli Kasper oli taktisesti siirtynyt jonon perimmäiseksi - parhaille katsomapaikoille tietysti.

Koska kukaan ei ilmoittanut olevansa kylmissään (vaikka Vilja vähän kipristelikin sormiaan sen oloisena, että kaipasi paksumpia toppahanskoja), suuntasivat he vielä Bastuvikenin rantaraitille.

Mutta voi pahus! Köpöteltyään hyvän tovin Bastuvikeniin huomasivat kaikki, että tänä vuonna Sipoon kunta oli päättänyt vetää hiihtoladut myös tälle reitille. Anki kiroili mielessään kuin pahainen merimies, sillä hänen mielestään hiihtäjillä oli jo aivan tarpeeksi reviiriä muutenkin ja kunta sorti ratsastajia ja tavan kävelijöitä tällä tavoin ihan tahallaan. Yksi hiihtäjä näytti jo kaukaa heille nyrkkiä ja huusi, että tässä ei saa kulkea. Eiväthän hevoset olleet ehtineet edes astuakaan Bastuvikenin polulle. "Jestas, että vihaan näitä hiihtäjiä. No, ei auta itku markkinoilla - rämmitään tuon metsän läpi, jotta päästään Eriksnäsin tielle ja siitä kotiin."

Koskemattomassa talvimetsässä lunta oli hevosten polviin saakka. Pitkillä ratsastajilla (kuten esimerkiksi Ankilla) kenkien pohjat hipoivat lumirajaa ja jättivät erikoisennäköisiä jälkiä, joita kylän luontobongarit varmaan kuvaisivat ihmeissään ja postaisivat näistä mysteerijäljistä kuvia naamakirjaan.

Sitten kuului rasahdus ja jotain odottamatonta tapahtui.

Punaiseen sonnustautunut tonttuponi Náttis oli onneksi varma tyyppi. Se tarpoi letkan viimeisenä tyytyväisesti, eikä kerännyt kierroksia edes edessään innokkaasti poukkoilevasta Moksusta. Emma oli pakottanut päähäni tonttulakin juuri ennen kun olin noussut hevosen selkään ja olin vetänyt sen kypärän päälle hieman vastahakoisesti. Tällä hetkellä valkoinen tupsu roikkui piposta suoraan näkökentässäni ja juuri kun olin pyyhkäisemässä sitä toisella kädellä sivuun hevosjoukkio hypähti. Tonttulakki valahti syliini kun tamma otti muutaman väistöaskeleen ja jouduin keräilemään ohjia takaisin käsiini.
"Vad i helvete", suustani karkasi ja nostin vihdoin katseeni ylös napattuani tonttulakinkin rukkaseni väliin. Taaksemme oli pölähtänyt jostain risukon keskeltä hiihtäjä, joka keräili itseään puiden välistä hirveän mölinän saattelemana. Emma näytti hieman tuskaiselta edessäni pidellessään Moksua ja jonossa edempänä oleva Kalle Henni kyydissään näytti juuri siltä, että poistuu hetkenä minä hyvänsä paikalta. 

Ankin huutaessa hiihtäjälle takaisin ja kannustaessaan meitä takaisin liikkeelle huutelin taaksemme vielä muutaman valitun sanan ja ohjasin sen jälkeen lehmänhermoisen ruunikon eteenpäin. Hevonen vain jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kiritin tamman raviin, jotta saisimme reippaan jännittyneeseen tahtiin etenevän letkan kiinni. 
"Kaikki hyvin?" kysyin hetken kuluttua edessäni olevalta Emmalta, joka oli vihdoinkin saanut Moksun kulkemaan oikeinpäin halutussa askellajissa.
Etupäästä kuului Ankin rauhoitteleva ääni, kun Vilja latasi koko sanavarastonsa moittiessaan hiihtäjää. Hän oli viimeinen kenen olisin uskonut avaavan sanaisen arkkunsa, varsinkaan niin kovaan ääneen.

Matkan ollessa lopuillaan oltiin kohtaamisesta kuitenkin päästy jo suurinpiirtein ylitse. Keskustelu oli vaihtunut iloisempaan suuntaan ja parhaillaan puheenaiheena oli jouluruoka - kenties porukka alkoi olemaan jo nälkäinen. Jonkun mielestä joulupöydän parasta antia oli laatikot ja toisen mielestä sinappihuntuinen kinkku, tai graavilohet. 
"Itse olen enemmän jälkiruokaihmisiä" naurahdin, kun Ankin katse oli kääntynyt minuun.
"Eli joka iikka varuillaan tallilla kun juodaan glögiä ja syödään joulutorttuja, Kasper ahnehtii ne kaikki ellette ole tarpeeksi nopeita" hän huikkasi virne kasvoillaan ja kohautin olkapäitäni huvittuneena. Tottahan se oli.