|
Post by Anki Frykberg on Feb 22, 2022 8:55:39 GMT
Tallikirja on avoinna kaikille tallilla kävijöille tarinointia varten. Olit sitten ohikulkumatkalla, irtotunnilla käymässä tai muuten vain haahuilemassa Löfgårdissa, niin tarinoi siitä meidän ja muiden iloksi! Tallikirjaan kuuluvat myös aamu- ja iltatallien teot.
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Apr 2, 2022 7:24:21 GMT
__________________________________ Murheeton maanantai
✎ maanantaina 4. huhtikuuta 2022 __________________________________
Illan viimeiset tuntiratsastajat sukivat hikisiä hevosiaan karsinoissa, kun mittailin rehulan puolella Perlan ja Glæfran väkirehuja. Kauhistuksella ajattelin isohevospuolen tuhansia erikoisrehuja, miljoonista pienistä palasista koottuja mössöämpäreitä ja kellontarkkaa ruokintaväliä. Ja niitä hysteerisiä omistajia. Issikat olivat niin helppoja; suurin osa pärjäsi pelkällä hyvällä heinällä ja kivennäisillä, mikä tietysti oli näin tallitöiden näkökulmasta mukava asia. Eivätkä niiden omistajatkaan eivät olleet pöllömpiä. Elämä vain yksinkertaisesti oli rennompaa issikoiden kanssa!
Tervehdin kaikkia kolmea tuntiratsastajaa marssiessani tallin toiseen päätyyn. Vähän vitamiineja Perlan kippoon ja pihaton puolelle hyppysellinen varsarehua Glæfralle. Glæfra söi iltapalansa nätisti suoraan kämmenestä ja mietin taas tyytyväisenä, kuinka helpolla pääsi kun ei edes tarvinnut pestä ruokasankoja tässä kohtaa.
Prettur ja Kafka tulivat somassa jonossa taluttajineen vastaan tallin kulmalla, joten pääsin tässä kohtaa hakemaan hevosia sisälle kun pihattolaiset eivät olisi enää täyttämässä karsinoita tuntien jäljiltä.
"Mites Prettur tänään?" utelin sen ratsastajalta.
Topakka tätiratsastaja oli saanut ratsukseen jo viime kerralla Pretturin, joka oli ollut varsin tahmea silloin. Toivoin kuulevani sen olleen edes vähän reippaampi tällä kertaa, mutta sama vetelyys oli ollut tälläkin kertaa läsnä. Nainen kertoi kuitenkin löytäneensä tölttiä jo kuitenkin muutaman askeleen verran, joka sai hänen silmät painumaan ilorypyille ja suun leviämään suureen hymyyn. Jes, yksi käännytetty jälleen issikoiden puolelle, myhäilin tyytyväisenä mielessäni.
Kun hevoset oli tuotu sisään ja viimeiset loskapaakut lakaistu pois, kävin vielä kurkistamassa jokaisen karsinaan.
Helkky oli taas ripulilla. Hneta oli piehtaroinut itsensä laikukkaaksi. Kalle taas oli ehtinyt huitaista jo puolet heinistä kitaansa. Perla yritti napsia minua, kun kehtasin lähestyä häntä ruoka-aikaan. Skilla ei ollut huomaavinaankaan minua.
Napsautin tallin valot kiinni, sekä vilkaisin pihalla että Aletta oli muistanut sammuttaa lähtiessään myös kentän valon. Ilman viereisen tien katuvaloja täällä olisi ollut säkkipimeää ja vaikka täällä mäellä ei jalkoihinsa nähnytkään, niin ainakin tiesi katuvalojen ansioista mihin päin suunnistaa. Taivas oli pilvessä, eikä tähtiäkään näkynyt.
Kotiovesta astuessani vilkaisin seinäkalenteria ja mahassa alkoi kihelmöimään samalla kun muistin ympyröineeni huomisen isolla punaisella sydämmellä.
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Apr 18, 2022 7:37:18 GMT
_____________________
Pieni karkulainen tiistai 19.04.2022 ___________________________ Pääsiäisen jälkeen oli aika siirtyä perusarkeen. Tallilla toki kaikki oli pyörinyt niin kuin ennenkin, tunneilla pyhät huomasi, kun osa porukasta oli lähtenyt reissuun, joten ryhmiä oli jouduttu jonkin verran yhdistelemään. Tänään ainakin etukäteen vaikutti siltä, että kaikki tuntilaiset olivat palanneet kotiin ja olivat valmiita jatkamaan treenejä kohti vapun kisoja. Päivän viimeinen tunti oli kokeneiden askellajiratsastajien tunti, ja kaikki mukana olijat olivat ilmoittautuneet myös kisoihin. Rökkvi, Kalle-Kustaa, Prettur ja Hneta ratsastajineen aloittivat kiertämällä uraa ensin ihan pitkin ohjin. Ruunat olivat olleet jo edelliselläkin tunnilla, joten niiden lihakset olivat jo lämpimänä, mutta Hnetalle tunti oli päivän ainoa. ”Noniin, kerätään pikkuhiljaa ohjat!” Ohjeistin kentän keskeltä. ”Tänään hiotaan töltti siirtymisiä ja tehdään vähän tempon muutoksia, joten nyt verryttelyssä huolehtikaa, että hevoset ovat hyvin kuulolla ja reagoivat apuihin nopeasti!” Ratsukot alkoivat oma-aloittesti tehdä käynti ja ravi siirtymisiä ja meno näytti varsin hyvältä. ”Rökkvin kanssa tarkkana ettei se jää raskaaksi kädelle! Kallelle vähän takapäähän vauhtia, huolehdi että se tekee kunnolla töitä niin saadaan tänään hyvät tölttipätkät! Hnetan kanssa vähän jarrua! Älä päästä sitä juoksemaan alta pois. Prettur kulkee hyvin!” Vielä muutamia laukannostoja molempiin suuntiin ja oltiin valmiita aloittamaan tölttisiirtymiset. ”Noniin, aloitetaanpa sitten töltin hiominen. Tulkaa käynnissä tuo kallion puoleinen pitkäsivu, huolehtikaa, että ne kävelevät reippaasti. Lyhyellä sivulla sitten valmistelut ja siirtyminen tölttiin. Töltätkää koko tien puoleinen pitkäsivu tänne minua kohti ja sitten täällä parkkialueen lyhyellä sivulla siirtyminen takaisin käyntiin.” Vilkaisin Hnetaa ja jatkoin vielä. ”Ja työtölttiä sitten, ei kiihdytellä vielä. Fia ja Prettur voi aloittaa!” Tunti sujui oikein hienosti ja ratsukot saivat tehtyä hyviä siirtymisiä ja tölttipätkiä. Jopa Kalle esitti hienoa tölttiä puhtaasti, eikä ravista ollut tietoakaan. ”Noniin, sehän sujui hienosti! Seuraavaksi sitten muuten samallalailla, mutta pitkälle sivulle nyt tempon lisäys! Muistakaa lopuksi tehdä ensin hidastus takaisin työtölttiin ennen kuin siirrytte käyntiin. Ja Hneta sieltä heti aloittaa!” Sofie ja Hneta lähtivät hienosti liikkeelle, mutta heti pitkänsivun alussa sekä hevonen, että ratsastaja jäivät tuijottamaan jotain ja meno tyssäsi. ”Sofie mitäs tapahtuu?!” Ihmettelin ratsastajalle. ”Kädet alas, ja eteenpäin vaan!” ”Ninni...” Sofie aloitti. ”Anna vain pohjetta ja muista oma istunta!” Jatkoin ohjeiden jakamista. ”Mutta Ninni katso!” Nainen huudahti. Käännyin katsomaan naisen osoittamaan suuntaan ja selkäni takana kohtasin kaksi tapittavaa silmää. ”Mitä ihmettä, GLAIFRA!” Pieni tammani hieman säpsähti korotettua ääntäni, mutta seisoi edelleen paikallaan katsellen uteliaana kentällä seisovia ratsukoita. Hyppäsin nopeasti kentän aidan yli ja etenin kohti tammaa. Onneksi minulla oli aina takin taskussa herkkuja, joita ojensin nyt kohti varsaa. ”Mitäs sinä täällä teet?” Juttelin pehmeällä äänellä lähestyessäni Glaifraa. ”Toivottavasti et ole särkenyt aitoja niin, että kaikki muutkin ovat karkuteillä...” Glaifra ei onneksi ollut lähdössä mihinkään, vaan päästi minut viereen ja otti tyytyväisenä tarjoamani herkkupalan. Katselin hieman ympärilleni ja onnekseni huomasin kentän laidalla roikkuvan riimunnarun. Tartuin varsaa otsatukasta kiinni ja talutin sen aidan viereen, nappasin riimunnarun ja kietaisin sen riimuksi. Tämän jälkeen havittelin taskusta puhelimen ja soitin siitä Ankille. ”Hei! Täällä on pieni tilanne päällä, oletko missä?” Aloitin puhelun. ”Loistavaa! Ainakin Glaifra on lähtenyt lipettiin pihastosta, se tuli tarkkailemaan tuntia. Menetkö katsomaan onko muut tallella niin tuon tämän karkulaisen takaisin.” Lopetettuani puhelun ohjeistin ratsastajat jatkamaan itsenäisesti, jonka jälkeen suuntasin kulkuni pihatolle. Anki olikin siellä jo vastassa ja onneksi muut hevoset olivat pysyneet tarhassaan. Lykkäsin tammani myös takaisin tarhaan, jonka jälkeen lähdimme Ankin kanssa kävelemään tarhaa ympäri ja tarkistamaan aidat. Kohdatessamme taas portilla, molemmat näyttivät hieman hämmentyneiltä. ”Minä en löytänyt yhtäkään reikää, mites toinen puoli?” ”Kaikki ehjää.” Anki vastasi ja katseli hevoslaumaa. ”Onkohan se voinut mennä tästä ali?” Katselimme molemmat tarhan alaosaa. Periaatteessa kai tuollainen pieni hevonen mahtuisi tuosta ali. Mutta kyllä se vähän akrobatiaa vaatisi. ”Voi kai se olla mahdollista.” Vastasin mietteliäänä. ”Pitäisikö siihen vetää yksi kierros sähkölankaa, ihan varalta.” ”Joo, niin voisi tehdä. Minäpä soitan isälle jos hän ehtisi tulla avuksi, niin saadaan jo tälle iltaa valmista.” ”Minäpä käyn päättelemässä tunnin ja tulen sitten myös auttamaan!” Huikkasin ja lähdin takaisin kentälle. ”Noniin, karkulainen on saatu takaisin tarhaansa, joten otetaanpa vielä ne muutamat lisäykset ja lopetellaan sitten!” Huikkasin ratsukoille heti aidalle päästyäni. Kun kaikki olivat näyttäneet parit lisäykset, annoin palautteet ja ohjeistin loppuverryttelyt. Koska kyseessä oli kokeneiden ratsastajien tunti, uskalsin jättää heidät itsenäisesti verryttelemään ja lähdin jo itse aidan korjaus puuhiin. Korjauksen takia ilta hieman venähti, mutta avuliaiden ratsastajien ansiosta iltatalli saatiin tehtyä ripeästi ja kymmenen aikaa saimme vihdoin sammutella valot ja lähteä kotiin.
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on May 19, 2022 14:36:27 GMT
_____________________
Kisahuumaa sunnuntai 01.05.2022 __________________________ Tänään olikin sitten kevään kohokohta, eli kisapäivä! Olin lupautunut toimimaan tuomarina kolmessa ensimmäisessä luokassa ja viimeisessä luokassa toimin kirjurina/yleisenä apupoikana. Ensimmäinen jännityksen aihe oli sää. Olin toivonut varpaat ja sormet ristissä edes jonkinlaista kohtuullista keliä, sillä ulkokisat ja kaatosade ei houkutellut. Onnekseni ulkona näytti poutaiselle, vaikkei aurinkoa näkynytkään ja elohopeakin oli kivunnut vain +4 asteeseen. Pääasia ettei satanut! Tallilla Anki oli jo aloitellut aamutallia. Koska Anki oli itsekkin kisailemassa, päästin naisen puunailemaan vielä varusteitaan (jotka kylläkin näyttivät jo tarhattomilta) ja jatkoin aamutallin tekoa siitä mihin Anki oli jäänyt. Vesien vienti pihatolle, nopea hevosten tsekkaus ja karsinoiden siivoaminen, jonka jälkeen oltiin valmiita ottamaan kisailijat vastaan. Osallistujia löytyi myös omasta takaa ihan hyvä määrä, ja pikkuhiljaa enemmän ja vähemmän hermostuneita tuntilaisia alkoi ilmestyä paikalle. Talkoolaisetkin ilmestyivät tallille hyvissä ajoin ja Anki pääsi jakelemaan tehtäviä innokkaille auttajille. Ankin isä oli tehnyt hyvää työtä ovaaliradan kanssa ja ainakaan sen kunnosta ei kisasuoritus jäisi kiinni. Yhden aikaan Löfgårdin pihassa kävi jo kunnon kuhina ja ensimmäinen luokka oli valmiina alkamaan. Tunnelma oli heti alusta alkaen korkealla, ja vaikka sää ei ollut paras mahdollinen, oli myös yleisö löytänyt paikalle. Ratsukko toisena jälkeen kävi radalla esittämässä tölttiä eri tempoissa ja taso oli kieltämättä kova. Paikalle oli innostunut ihan Suomen tasolla huippunimiä, joten tuntilaiset pääsivät kyllä kunnon seuraan kilpailemaan. Tällä kertaa valitettavasti suurin osa sijoituksista meni kokeneempien taskuihin, vaikkakin Nella ja Kafka pääsivät hieman yllättämään nelikäyntiluokassa nappaamalla hienosti kolmannen sijan! Viimeisessä luokassa sitten jännitettiin Ankin ja Perlan suoritusta ja sieltä hoidettiin hienosti voitto kotiin! Ensi viikolla taitaakin olla tallilla kakkutarjoilu. Viimeisen luokan palkintojen jaon jälkeen alkoi tallipiha pikkuhiljaa tyhjenemään ja hiljenemään. Tuntilaisetkin lähtivät valumaan pikkuhiljaa kotia kohti, kun hevoset oli saatu hoidettua takaisin tarhoihinsa. Anki jäi viimeisenä talliin ja harjaili vielä Perlaa, joka jo alkoi hieman kuoputtelemaan ja vaatimaan ulospääsyä, olivathan kaikki kaveritkin jo menneet. ”Sehän meni hienosti, onnea!” Tokaisin. ”Kiitos, oli kyllä onnistunut päivä.” Anki vastasi. ”Ja todella kivasti yleisöäkin! Pitäisiköhän se harkita ihan katsomon rakentamista...” ”Noniin, siinähän olisi sitten seuraava hanke”, naurahdin. ”Toivottavasti saimme uusia innokkaita tuntilaisia, minä ainakin juttelin muutaman kanssa, jotka vaikuttivat todella kiinnostuneilta.” ”Toivotaan, toivotaan. Yksi varaus tutustumistunnille tulikin jo.” Tässä vaiheessa Perla alkoi jo nakkelemaan niskojaan, ja tamman kärsivällisyys alkoi tosissaan olla koetuksella. Anki naurahti tammansa hermoilulle ja lähti viemään sitä ulos ennen kuin tilanne eskaloituisi enempää. Lähdin samalla oven avauksella itse kotia kohti, ehtisin hyvin käydä syömässä ja vähän lepäämässä ennen kuin olisi aika tulla takaisin tekemään iltatalli.
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Jul 24, 2022 8:59:54 GMT
__________________________________ Sukkahoususankarit ja muita sydämentykytyksiä
✎ sunnuntaina 24. heinäkuuta 2022 __________________________________
Haluan kertoa teille tämän päivän sydämentykytyksistäni.
Ensimmäinen tapahtui kun olin laahustamassa kohti laitumia. Emma oli edellispäivänä löytänyt traktoripolulta kantarelleja, joten pidin katseeni tiukasti ojanpenkoissa ja tähyilin katseellani noita metsien kultakimpaleita. Sydän hypähti innostuksesta aina havaitessani kellertävää väriä sammaleen seasta, mutta ne valitettavasti osoittautuivat kerta toisensa jälkeen vain kesän kellastamiksi lehdiksi. Tulin siihen lopputulemaan, että Emma ei ollut jättänyt jälkeensä sienen sieneä vaan vienyt jokaisen mennessään. Sen jälkeen askeleeni seisahtui kuin seinään huomatessani puolen metrin päässä makoilevan kiemuraisen saastan. KYY PERKELE!!! Kiersin varmuudeksi aivan toisesta laidasta ohi ja aloin sen jälkeen katsomaan tarkemmin jalkoihini. Viis sienistä.
Toisen kerran sydämeni oli prakata kun Rökkvi oli onnistunut rikkomaan ihottumaloimensa ja hankasi kutisevaa ruhoaan vasten karheaa männynrunkoa. Tässä vaiheessa ei tosiaan olisi ollut varaa uuteen loimeen, mutta nielin kiukkuni ja näpyttelin äidille viestiä josko hän ehtisi käydä pikapikaa Hööksistä hakemassa uuden. Siirsin rahat MobilePayllä ja äiti lähti matkaan.
No sitten. Männyn toisella puolen oli Prettur rapsuttelemassa yhtä lailla. Toinen ihottumahevonen tästä vielä puuttuisikin. Prettur ei kuitenkaan näyttänyt pahemmin hilseilevän eikä sen iho punoittanut, joten ristin sormeni ja toivoin kutinan johtuvan ainoastaan tämän kesän valtavasta ötökkäpataljoonasta. Joka tapauksessa kutina ei ollut kiva juttu johtui se mistä tahansa, joten otin Pretturin mukaani talliin jossa se sai kylmän vesipesun ja uudet tujummat ötökkämyrkyt helpottamaan oloa.
Viimeinen tikki oli sitten se, kun olimme Pretturin kanssa viittä vaille valmiita palaamaan takaisin laitumelle ja yhtäkkiä tallin pihamaan läpi suhahti sukkulan nopeudella kolme maastopyöräilijää. TOISTEN PIHAMAALLA. ILMAN LUPAA. Prettur säpsähti aivan valtavasti näiden spandex-ohjusten tempauksesta ja jäi puuskuttamaan sieraimet levällään kun sinkosin tallin ovista ulos.
"TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN PYÖRÄTIE!!!"
Vastaukseksi sain keskisormia kolmin kappalein ja tunteella hiekkatielle ryystetyt räät.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan erehtyi tulemaan traktoripolulta pihaan saakka. Harva eksyi metsässä edes tälle kyseiselle polulle. Päiväkahvin aikaan kerroin Anssille tapahtuneesta ja hän lupasi kiinnittää traktoripolun alkuun tarhojen taakse kyltin "Tallentava kameravalvonta - Piha-alue!", joka toivottavasti saisi epätoivotut vieraat kääntymään kannoillaan. Ajatella, mitä voisikaan tapahtua jos sukkahoususankarit rymistelisivät metsästä pihatietä alas syksyn pimeydessä kun ratsastustunnit olisivat täydessä vauhdissa? Piipaa piipaa pii paa, viu viu viu viu - jollekin kävisi pahimmassa tapauksessa huonosti.
|
|
|
Post by Kasper Kurki on Nov 6, 2022 14:45:03 GMT
⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠⏠Ekaa kertaa yksinsunnuntai 6. marraskuuta⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡⏡Viime viikonlopun kohmelo oli vaihtunut tällä viikolla tallitöihin. Hyvä niin, sillä viime sunnuntainen olo oli ollut karmea ja olin tuntenut itseni aivan idiootiksi seistessäni tallissa Ankin luetellessa kaikkea mitä en siinä olotilassa ollut saanut sisäistettyä lainkaan. Heti seuraavalla viikolla työt olivat alkaneet auttaen aamu-, sekä iltatallien hommissa, joissa olin ehtinyt onneksi perehtymään tallin toimintaan paremmin. Hevosia ei onneksi ollut myöskään niin montaa, etteikö niihin olisi ehtinyt tutustumaan näinkin lyhyessä ajassa jo jonkin verran. Erityisesti viime sunnuntailta mieleeni oli jäänyt pihatosta leikkisän oloinen Moksu, jonka remuamiseen oli lähtenyt mukaan ainoastaan kulomusta.. Rökkvi?
Tänään oli ensimmäinen päiväni tallilla yksin. Olin polttanut tupakan tallin parkkipaikalla noin kello 19:48 ja siirtynyt siitä hiljalleen kohti tallia. Erotin pimeässä illassa yhden ratsukon kentältä, mutten todellakaan osannut tunnistaa hevosta - saatika ratsastajaa sen selässä. Tuuli oli yltynyt ja sai noin kahdeksan asteisen ilman tuntumaan yhä viileämmältä. Vedin auki jäänyttä takkia kiinni ja otin muutaman ripeämmän askeleen päästäkseni nopeammin tallin suojiin.
Illan väkirehujen jako oli nopea juttu, sillä syöjiä ei ollut muutamaa enempää. Heinätkin oli jaettu jo valmiiksi automaatteihin, joten niistäkään minun ei tarvinnut huolehtia. Samalla kun vein rehuja Glæfralle pihattoon, tarkistin, että siellä oli kaikki kunnossa. Tyytyväisen näköiset karvaturrit tuijottivat minua pimeydestä ja kävin tunnollisesti rapsuttamassa jokaista. Porukasta puuttui yksi kirjava tyyppi, jonka nimeä en millään saanut päähäni. Toki nyt osasin yhdistää sen siihen samaan kaveriin, joka oli jolkottanut kentällä kävellessäni talliin. Muuten pihatossa oli kaikki vallan mainiosti. Ihan pirun kylmältä siinä tuulessa tuntui vieläkin, mutta onneksi nämä ponikokoiset ihmeotukset osasivat varautua säähän täydellisesti - saisivat vielä opettaa minuakin siinä.
Palatessani takaisin talliin oli kentällä ollut ratsukko saapunut sisälle. "Moi", naisääni huikkasi Helkkyn karsinasta, joka oli ollut heillä varustamisen ajan lainassa. "Moi vaan", vastasin takaisin pysähtyessäni arvuuttelemaan taas sen kirjavan issikan nimeä. "Sori jos me ollaan eessä, oon ihan just viemässä Kafkan takas pihalle", yhä tuntematon nainen paljasti hevosen nimen ja nyökkäsin tyytyväisenä. "Ei kiirettä, ette oo edessä", totesin ja siirryin liitutaulun luokse muistelemaan kuka talliin tulevista hevosista tarhasi missäkin. "Me ei ollakkaan ennen nähty, oon Tuutikki", nainen oli siirtynyt ulos karsinasta ja nyhti paraikaa juuri käyttämästään kumisuasta karvatuppoja irti. "Jeps, mä oon Kasper. Alotin täällä tallitöissä tällä viikolla", vilautin hänelle nopean hymyn ja käännyin sitten takaisin tarhajärjestyksen suuntaan. Sen enempään keskusteluun Tuutikki ei ennättänyt siirtyessään satulahuoneeseen. Vilkaisin vielä Helkkyn karsinassa seisovaan hevoseen ja toistin päässäni uudelleen - Kafka ja Tuutikki.
Kun Kafka oli siirtynyt takaisin pihattoon lähdin hakemaan jo hieman malttamattomia hevosia sisälle. Muutaman kerran jouduin vielä tallin sivuilta lunttaamaan kuka oli kukakin, mutta loppujen lopuksi hevoset olivat päätyneet oikeisiin karsinoihinsa. Onneksi oli olemassa nettisivut, joista löytyi jokaisen kuva ja nimi. Tarkistin karsina-asukit myös kertaalleen ja tilanne oli kaikin puolin hyvä. Prettur oli saanut hieman ekstra huomiota, sillä helposti puhkeavan rivin vuoksi olin puhdistanut ja kuivannut sen jalat - päivällä oli satanut hieman vettä ja maa oli muuttunut mutaiseksi.
Tallin lakaisun jälkeen annoin vielä lisärapsutuksia Kalle-Kustaalle, jonka Anki oli varoittanut olevan välillä vähän jääräpää - keskiviikko iltana oltiin yhdessä tuumin tuijotettu sen juoksentelua tarhassa, kun tyyppi oli sitä mieltä, että ihan vielä ei tarvinnut lähteä sisälle.
Kellon lähestyessä kahtakymmentä yli yhdeksää olin valmis luopumaan hevosten rauhallisen rouskutuksen kuuntelemisesta ja valojen sammuttelun jälkeen lukitsin tallin ovet. Kävellessäni pimeässä mäkeä alas sytytin uuden tupakan - Anki oli sanonut, ettei tallilla tarvitsisi liiemmin tupakoida, mutta olinhan mä tällä hetkellä yksin ja joka tapauksessa lähdössä - ja suuntasin katseen kirkkaalle tähtitaivaalle. Arjesta puuttunut palanen oli loksahtanut paikalleen - olin pitkästä aikaa tallilla.
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Jan 7, 2023 8:25:43 GMT
__________________________________ Läpiratsastusta ja pahoja aavistuksia
✎ lauantaina 7. tammikuuta 2023 __________________________________
Paksun mammuttikarvan peittämät kaviot kauhoivat ilmaa reippaan töltin tahdissa. Välillä Rökkvi oli hiipua passitahtiseksi, mutta puolipidätteillä ja tiiviillä istunnalla se tsemppasi uudelleen puhtaaseen tölttiin, jossa ruuna tuntui kasvavan ainakin metrin korkeutta.
"Ota nyt kuva!"
Kasper teki työtä käskettyä. Hän hytisi kamera kädessä kentän keskellä, väisteli jyräkohtauksia saanutta Rökkviä ja antoi kameransulkijan laulaa kun Rökkvi antoi niskastaan periksi posottaen koreasti. Tai ainakin niin koreasti kuin tuollainen tankki pystyi. Eihän sen töltti ollut mitenkään kummoinen verrattuna oikeisiin kilpaissikoihin, mutta ratsastuskouluhevosena se oli aivan mahtava. Se ainakin opetti määrätietoiseksi.
Tänään oli siis hevosten läpiratsastuspäivä ja samalla otettaisiin muutamat uudet kuvat hevosista tallin nettisivuille. Rökkviä ennen olin jo ratsastanut pikaisesti Pretturin, jonka kanssa ajatus oli vain saada se herkäksi eteenpäinvieville avulle ja lennokkuutta liikkeisiin.
Kasperin esitellessä minulle ottamiaan räpsyjä, saapui Fjöður paikalle Viljan taluttamana.
Vilja piti mustavalkoisesta tammasta kiinni kun vaihdoin hevosen selästä toiseen. "En löytänyt Fjöðurin omaa satulaa, niin laitoin sille sen Hnetan satulan jota on monesti lainattu niille jolta on satula puuttunut", hän sanoi vaisusti - kuin peläten reaktiotani. "Joo just hyvä, Vilja" kehuin häntä omatoimisuudestaan. "Fjöðuristä ei tarviikkaan nyt ottaa vielä kuvia, niin jaksatteko te Kasperin kanssa laittaa Náttisin ja Kafkan kuntoon ja ratsastaa niiden kanssa kaikki askellajit läpi? Mun täytyy ehtiä tänään vielä apteekkiin ennen kuin se suljetaan." "Entä Kalle ja Hneta?" kysyi Kasper. Pudistin päätäni. "Ne on liikkunu oikein mallikkaasti niin ne saa vapaata tänään."
Hevonen allani tuntui jännittyneeltä jo selkään noustessa. Annoin sen kurotella kaulan molemmilta puolilta omenanameja käsistäni ja silitin samalla rauhoittelevasti sen kaulaa. Puristin pohkeilla lähdön merkiksi, mutta en antanut sen kulkea täysin vapain ohjin - en ollut ratsastanut sillä aiemmin ja minulla oli sentään vielä jonkinlaista itsesuojeluvaistoa. Kasper oli kyllä käynyt pari kertaa kentällä Fjöðurin kanssa ja hän oli kehunut sitä oikein kypsäksi ikäisekseen mutta vähän epävarmaksi ja tamma oli säpsynyt muutaman kerran.
Tein tamman kanssa tehtäviä, jolla sain sen etuosaa irtonaisemmaksi ja aktiivisuutta takaosaan. Fjöður oli vähän hätäinen ja jäi helposti painamaan kuolaimelle, mutta se oli varmasti nuoresta iästä johtuvaa väsymystä. Töltti siltä irtosi helposti (ja minkälainen töltti - vautsivau!), ravi sen sijaan oli kiven alla enkä lopulta jaksanut lähteä taistelemaan löytääkseni sen kun muuten oli sujunut niin hyvin. Olin vähän liian luottavainen tamman suhteen loppukäyntien aikana, jolloin nuori hevonen sai venyttää kaulaansa aivan kentän lumirajaan asti - Fjöður käytti tilaisuuden hyväkseen ja teki näyttävän sivuloikan huomatessaan mäkeä alaspäin tarpovat Náttisin ja Kafkan. Pysyin kuitenkin selässä, sillä sivuloikkaa ei seurannut laukkaspurttia, äkkikäännöstä tai kiukkupukkia. Se oli vain hetken hätkähdys jonka jälkeen kaikki oli taas hyvin.
Pysäytin Fjöðurin portin viereen. "Oliko tallissa ketään muita?" "Oli siellä se Kallen hoitaja."
Kaivoin puhelimen taskusta ja näpytin Hennille viestin. Henni onneksi lupautui hakemaan Fjöðurin kentältä ja laittamaan sen takaisin pihattoon, joten pääsin suitsait kiirehtimään kohti apteekkia.
"Kiitos kaikille taas avusta!" huikkasin kentän laidalta irrottaessani kypärää päästäni. Nopeat vilkutukset ja äkkiä autolle.
Apteekki menisi kiinni kahdenkymmenen minuutin päästä. Meiltä apteekkiin ajaa tasan viisi minuuttia, mutta vielä pitäisi ehtiä etsimään oikea tuote hyllystä ennen kuin valot sammuisivat. Neliveto jylisi varmana kaasutellessani sellaista vauhtia joista aidon kyläläisen tunnistaa ja pian kiiruhdinkin jo apteekin ovista sisään. Etsin katseellani oikeaa hyllyväliä. Vitamiinit, särkylääkkeet, kotieläimet... Ei, ei... Luontaistuotteet... Reipas miesmyyjä kävi jo kysymässä olinko apua vailla, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Kellon lähennellessä tasatuntia jouduin kuitenkin marssimaan häntä koipien välissä takaisin myyjän luokse ja toteamaan, että ehkä sittenkin voisin kysyä neuvoa.
"No, mitäs sais olla?" myyjä kysyi innokkaasti. Vilkaisin ympärilleni vielä kerran, mutta silmiini ei osunut oikeaa tuotetta. "...Missä teillä on täällä niitä raskaustestejä?"
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Apr 30, 2023 19:36:50 GMT
Ninni lähetteli postikortin Thaimaan matkaltaan joulukuussa
|
|
|
Post by Eínar Tómasson on Sept 14, 2023 16:01:54 GMT
01.09.2023 nýir vindar
Viimeisen vuoden aikana oli tullut tehtyä kaikenlaisia hanttihommia, mutta kuitenkin mä halusin lopulta jotain pysyvämpää. Se, mitä se jokin pysyvämpi ei ollut mulla selvillä ja vaikka olinkin suhteellisen avoimella mielellä kaikkia mahdollisuuksia kohtaan, mä toivoin, että jotain kautta siihen kuuluisi myös islanninhevoset. Olihan kosketukseni islanninhevosiin onneksi pysynyt, sillä olin löytänyt pitkäaikaiseen ylläpitoon islanninhevostamma Lokkan. Yhteistyö mustan tamman kanssa oli ollut mutkatonta oikeastaan alusta alkaen ja yllättävän nopeasti me olimme päässeet jopa kilpailemaankin tamman kanssa. En tiennyt olisiko hullua haaveilla islanninhevosten mestaruuskisoista tänä vuonna, mutta jos vain meidät Lokkan kanssa sinne hyväksyttäisiin kilpailemaan, haluaisin ainakin kokeilla onneamme.
Elokuun lopulla eteeni asteli ehkä hieman yllättäväkin tilaisuus sillä Enni linkitti minulle työpaikkailmoituksen. Ystävällisesti sinihiuksinen oli jopa kääntänyt sen minulle englanniksi pyytämättäni, joten minun oli hieman helpompi saada selville mistä olisi kyse. Avoinna oleva työpaikka vaikutti juuri sellaiselta, jossa voisin nauttia olostani ja muotoiltuani jonkinlaisen työhakemuksen – selvitettyäni ensin mitä sellaiseen tuli edes kirjoittaa – saatoin lähettää sen lopulta Löfgårdin omistajalle. Tokihan olisi varmasti suuri riski kokeilla hakea opetuspaikkaa englannin kielellä, mutta jos en kokeilisi hakea, en voisi mahdollisesti edes pettyä ja toisaalta sitten tietäisin olisiko minulla mahdollisuutta saada minkäänlaisia opetustöitä Suomessa.
Ehkä noin viikon verran odotettuani vastausta, puhelimeni soi. Ajattelematta sen suuremmin vastasin puhelimeen kuin aina ennenkin ja päädyinkin yllättymään suuresti, kun Anki soitti. Juttelimme naisen kanssa jonkin aikaa puhelimessa, ja tuo kyseli minulta vielä muutaman kysymyksen, joita tuolla oli noussut mieleen. Yritin vastailla kysymyksiin parhaalla mahdollisella, tavalla vaikka en voinutkaan olla varma kuinka vahvoilla olisin Ankin pohdinnoissa. Juteltuamme noin puolen tunnin verran, linjan toisessa päässä oleva nainen päätyi suureksi yllätyksekseni tarjoamaan minulle työpaikkaa. Vaikka olinkin ehkä leikitellyt ajatuksella siitä, että voisin saada paikan joka Löfgårdissa oli avoinna, se, että sitä oikeasti tarjottiin minulle, oli suuri ja iloinen yllätys. Vastattuani myöntävästi naisen tarjoukseen, kävimme vielä lävitse pari käytännön asiaa. Aloituspäivästäni kysyessä Anki taisi hieman yllättyä vastatessani, jotta voisin aloittaa, vaikka samoin tein ja lopulta päädyimmekin siihen, että aloittaisin syyskuun alussa.
Keskustelumme aikana Anki oli tarjonnut mahdollisuutta ottaa oman islanninhevosen mukaan. Tuotuani tämän asian Lokkan omistajan tietoon, ei tuolla ollut mitään sitä vastaan, jotta musta tamma saapuisi mukanani Sipooseen. Oikeastaan tamman omistaja oli jopa sen verran positiivisella mielellä tästä muutoksesta, jotta tuo lupasi ajaa tamman uudelle kotitallilleen. Lopulta edessä olikin vain niin omien kuin myös Lokkan tavaroiden pakkaaminen edessä. Pakkaamiset olivat onneksi nopeita projekteja, vaikkakin tamman tavaroiden pakkaamisessa taisi sujahtaa pidempi ajanjakso. Muuttopäivänä kaikki tavarat mahtuivat näppärästi omaan autooni, joten Lokkan omistajan tarvitsikin vain lastata tamma traileriin eikä hänen tarvitsisi halutessaan jäädä tallille kovinkaan pitkäksi aikaa.
Kuin varkain päivät ennen muuttoa olivat kuluneet kuin siivillä ja lopulta muuttoaamu oli käsillä. Koska pakattavaa ei ollut paljoa, olin jättänyt pakkaamisen aamulle ja tarkistaessani jotta kaikki olisi varmasti mukana, saatoin palauttaa vanhan vuokra-asuntoni avaimet. Vasta käynnistäessäni autoani ja naputellessani google mapsiin Löfgårdin osoitteen, jännitys alkoi kuplimaan sisälläni. Tokihan minulla olisi edessäni muutaman tunnin ajo, ennen kuin olisin perillä. Pitkä ajomatka tarjosi samalla myös mahdollisuuden prosessoida asioita vielä kerran, vaikka epäilinkin jotta kävisin saman keskustelun itseni kanssa vielä useammankin kerran. Muutamaa tuntia myöhemmin google mapsin mekaaninen ääni kertoi, jotta olisin perillä. Noustessani autosta tallin pihamaalla, vaikka minua jännittikin, oli minulla kuitenkin sellainen tunne, että tämä oli juuri oikea peliliike. Katseltuani hetken ympärilleni, minua lähestyi itseäni pidempi, vaaleahiuksinen nainen, joka esittäytyi Ankiksi. Käteltyäni naisen ja esiteltyä myös itseni sain kierroksen tiluksilla sekä tietenkin hevosista, joiden kanssa pääsisin tekemään töitä. Kyselin joitain mieleeni nousseita kysymyksiä, vaikka uskoinkin jotta niitä olisi mahdollista kysellä myös myöhemminkin ja varmasti kysymyksiä nousisi vielä useita mieleeni sitä mukaan, kun pääsisin paremmin tutuiksi tilojen ja hevosten kanssa.
Jatkuu Lokkan kirjassa
|
|