|
|
Post by Ninni Heikkinen on Apr 3, 2022 9:32:27 GMT
 Voikko splashed white tamma
om. Ninni Heikkinen |
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Apr 3, 2022 19:15:36 GMT
_____________________________
Glaifra saapuu Löfgårdiin
perjantai 18.03.2022
________________________________
Vain reilu viikkoa aikaisemmin olin vieraillut ensimmäistä kertaa Löfgårdissa, tavannut tallin omistajan ja saman päivän aikana raapustanut nimeni sekä työsopimukseen, että tallipaikan vuokrasopimukseen. Matka Sipoosta Ouluun tuntui lyhyeltä, kun tiesi, että saisi vihdoin käännettyä elämässä uuden sivun. Vuokrakämpän hommasin heti ilman sen suurempaa harkintaa, ja pian olinkin taas pakannut koko pienen omaisuuteni ja auton nokka osoitti kohti Sipoota ja uutta elämää. Olimme Ankin kanssa sopineet, että aloittaisin työt 21.päivä, jotta minulla olisi aikaa kotiutua ennen töiden aloitusta. Lisäksi oli tarkoitus myös saada ensin Glaifra, pieni ja suloinen islanninhevostammani, turvallisesti uuteen kotiin. Olin jo useamman kuukauden yrittänyt järjestää Glaifraa Islannista Suomeen, mutta jostain syystä lentojen kanssa oli nyt paljon ongelmia. Lisäksi vaikutti siltä, että en todellakaan ollut ainoa joka oli päättänyt ostaa hevosen Islannista, ja tarjolla olevat lentopaikat menivät hirveän nopeasti. Mutta vihdoin ja viimein, viikko sitten, Glaifra oli vihdoin saatu pakattua lentokoneen kyytiin ja se pääsi Saksan kautta Suomeen. Helsingissä sitä odotti viikko karanteenitallissa (ihan kuin Islannista muka jotain tauteja tulisi) ja tänään oli vihdoin se päivä, kun arvokkaan kuljetuksen oli tarkoitus saapua Sipooseen! Sanomattakin varmaan selvää, että olin hermoraunio. Ollut jo jonkin aikaa. En ollut nukkunut kunnolla viikkoon ja aamulla kellon soidessa pomppasin samantien ylös. Kädet täristen yritin survoa leivän kannikkaa suuhuni, mutta ei siitä mitään tullut. Kissat sentään muistin ruokkia (okei, niitä ei voi unohtaa, pitävät nimittäin sen verran kovaa meteliä itsestään) ja kohta olinkin jo auton ratissa ja suuntaamassa kohti tallia. Kello oli vasta puoli kahdeksan, kun kaarsin parkkipaikalle. Otin takakontista vielä viimeiset tavarat, uuden riimun ja rehusäkin, ja kannoin ne tallille. Anki olikin juuri taluttamassa tallissa asuvia hevosia tarhoihin. ”Huomenta!” Huikkasin rehusäkin takaa. ”No huomenta! Sinähän olet aikaisessa liikkeellä.” Anki vastasi. ”Tänäänkö se Glaifra saapuu?” ”Jep, tänään! Sieltä eilen soiteltiin, että he tulevat heti aamusta tähän. Mutta en sen tarkemmin tiedä moneltako” ”Aivan aivan, sittenpä sen näkee kun kaartavat pihaan.” Anki vastasi hyväntuulisesti. Nainen katseli täriseviä käsiäni ja valkoisena kiiltävää naamani, ennen kuin naurahti ja kysyi ”Jännittääkö?” ”Hah, näytänkö sille?” Vastasin irvistyksen kera. ”Passaako tulla auttamaan, tartten ehdottomasti jotain muuta ajateltavaa tai ehdin tulla hulluksi.” ”Tietenkin! Perla ja Skilla ovat vielä sisällä, ota sinä vaikka Skilla” ------------------------------------------------ Kaksi tuntia myöhemmin kaikki hevoset oli ruokittu, juomakupit putsattu, vedet kannettu ja tallikin oli siivottu. Olin juuri pukkaamassa kottikärryjä pihatolle, kun kuulin ison auton lähestyvän ja kääntyvän pihaan. Kottikärryt jäivät niille sijoilleen, kun sinkosin juoksuun ja suoraan sanottuna ryntäsin parkkipaikalle. Hevosauto ei ehtinyt edes kunnolla pysähtyä, kun olin jo pomppimassa kuskin oven vieressä. ”Huomenta! Tänne taisi olla tulossa yksi islanninhevonen, eikö niin?” Mieskuski kysyi. En saanut kunnolla sanaa suustani, joten tyydyin vain nyökyttelemään innokkaasti päätäni. ”Noniin, tämä onkin sievä pieni tapaus” mies jatkoi. ”Matkustikin niin nätisti, vaikka nuori selvästi onkin”. Kuuntelin puolella korvalla samalla kun katselin lastaussillan laskua ja miehen loittonevaa selkää, kun hän lähti purkamaan varsaa autosta. Ja sieltä se kohta sipsutteli. Juuri niin kauniina kuin olin kuvitellutkin. Tai no, hirveän pörröinenhän se oli ja vähän reissussa rähjääntyneen näköinen, mutta silti minun silmissäni täydellinen. Tasaiselle maalle päästyään mies ojensi riimunnarun minulle, ojensi samalla tamman passin, toivotti onnea jatkoon ja kohta hevosauto jo jatkoi matkaansa. Anki oli ilmeisesti seurannut operaatiota vähän kauempaa, koska hetken kuluttua havahduin naisen ääneen. ”Pitäisikö se käyttää ensin tallissa ennen kuin lasketaan muiden joukkoon?” Hän kysyi. Tässä vaiheessa tajusin ensinnäkin sulkea auki loksahtaneen leukani ja sain taas vain nyökyteltyä. Lähdimme yhdessä kävelemään tallille. Glaifra tuli nätisti narun päässä, hieman varovasti mutta kuitenkin ympäristöään innolla tarkkaillen. Tallin edustalle päästyämme olimme saaneet seuraa uteliaista tarhalaisista, jotka norkoilivat aidalla. Pian alkoikin kuulua innokasta hörinää ja hirnahduksia, kun porukka tajusi, että talliin oli saapunut uusi hevonen. Veimme Glaifran käymään karsinassa ja tarjosin sille lämmintä juotavaa. Varsa oli kuitenkin hieman rauhaton, ja vain maisteli juomaansa. Tamma sai samalla pikaharjauksen, jonka jälkeen päätimme Ankin kanssa päästää sen pihattoon. Kaikki neljä muuta pihaton asukkia, Kafka, Rökkvi, Náttdís ja Prettur tungeksivat jo portilla. Anki hätisteli niitä kauemmas, jotta mahduimme Glaifran kanssa sisään. Tämän jälkeen päästin tamman irti ja peräännyimme Ankin kanssa portille. Pian Glaifra oli piiritetty ja uutta tulokasta tutkittiin tarkoin. Muutaman vingahduksen ja etujalan kuopaisun jälkeen oli ilmeisesti päätetty nokkimisjärjestys ja lauma hieman hajaantui. Glaifra lähti tutkiskelemaan uutta asuinaluettaan muiden seuratessa pienen matkan päässä perässä. Seurasimme lauman touhua niin kauan, kunnes Glaifra löysi tiensä heinäpaalille. Pian koko lauma seurasi perässä ja alkoivat rauhakseen syömään. ”Sehän meni hienosti!” Anki sanoi ilahtuneena. ”Niin meni! En olisi uskonut että ne noin nopeasti hyväksyvät sen osaksi laumaa.” ”Pidän niitä kuitenkin nyt vähän tarkemmin silmällä, ihan kaikelta varalta”, Anki jatkoi samalla vilkaisten minua. ”Näytät Ninni kyllä oikeasti todella väsyneeltä, pitäisiköhän sinun mennä hetkeksi kotiin lepäilemään?”. Olin aloittamassa vastalausetta, mutta Anki ehti ensin. ”Älä huoli, soitan heti jos jotain tapahtuu”. Oloni kyllä kieltämättä tuntui kuin olisin jäänyt rekan alle. Nyt kun vihdoin näin Glaifran rauhassa syömässä heiniä, alkoi viikon unettomuus iskeä jäseniin. Huokaisin, kiitin Ankia ja suuntasin parkkipaikalle. Ehkä ei olisi huono idea vähän nukkua. |
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Jun 4, 2022 3:36:33 GMT
Palkintokuva
Laidunkausi on alkanut!
Tässä Ninni on taluttamassa Glaifraa ja Rökkviä ajoittaisen sateen siivittämänä ensimmäiselle laitumelle.
(Kuva tulee isompana Löfgårdin sivuille) |
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Jun 11, 2022 10:06:40 GMT
__________________________________________
Kisatunnelmia
sunnuntai 29.05.2022
__________________________________________ Glaifran kanssa olemme päässeet hyvin alkuun ja hieno pieni tammani on osoittautunut oikeaksi kultamussukaksi. Koska minulle oli tärkeää, että tamma tottuisi heti nuoresta asti eri asioihin, olimme jo ehtineet käydä muutamissa näyttelyissä katsomassa maailman menoa. Tänään suuntasimme taas kisa-areenalle, sillä olin ilmoittautunut Seppeleen näyttelyihin. Tällä kertaa meidän ei Glaifran kanssa tarvinnut lähteä matkaan yksin, sillä myös Anki oli ilmoittanut kolme hevosta mukaan. Olin jo edellisenä iltana pessyt varsan ja yrittänyt hinkuttaa enimmät paskatahrat sen valkoisesta karvasta. Toukokuu ei myöskään ole pörröisen alkuperäisrodun parasta aikaa, sillä karvanlähtö on jotain ihan hirveää tällä hetkellä. Mutta vaikka karva ei olekaan parhaassa kunnossa, niin söpöyteenhän se ei vaikuta! Pienellä järjestelyllä sain Glaifran poikkeuksellisesti talliin yöksi, ettei se sotkisi itseään pihatossa ihan täysin. Yön aikana toivoin kovasti, että tamma käyttäytyisi siivosti ja malttaisi levätä myös sisätiloissa. Tänään aamulla lähdin heti kukonlaulun aikaan tallille ja auttelemaan aamutallissa. Perla, Prettur ja Rökkvi olivat muut näyttelyihin suuntaavat ja aamutallin jälkeen olikin hieman häslinkiä jotta saatiin koko nelikko edustuskuntoon. Matkaan lähdettiin Ankin kolmen hevosen trailerin sekä lainaan saadun kahden hevosen trailerin kanssa. Glaifra pääsi Ankin vetämään traileriin yhdessä Perlan ja Pretturin kanssa, ja Rökkvi hieman kokeneempana tuli yksin minun kyydilläni. Kaikki neljä kävelivät kiltisti kyytiin, jonka jälkeen matka kohti Liekkijärveä saattoi alkaa. Matka Liekkijärvelle ei onneksi ollut pitkä ja lyhyen ajomatkan jälkeen kaarruimme jo tallin pihaan. Siellä olikin jo opastajat paikalla ja pian olimme saaneet autot parkkiin. Aukaisimme trailerien pikkuovet, jotta hevoset voisivat vähän katsella ulos, jonka jälkeen lähdimme ilmoittautumaan. Varsaluokka oli heti ensimmäisenä, joten heti ilmoittautumisen jälkeen purimme Glaifran ulos. Myös Perla otettiin jo alas, sillä tammojen arvostelu oli heti varsojen jälkeen. Pyyhkäisin tamman vielä nopeasti harjalla, jonka jälkeen lähdimme tekemään pienen kävelykierroksen. Glaifra kipitti innostuneena narun päässä, ja katseli uteliaana ympärilleen. Otimme myös muutaman ravipätkän ja pysähdyksiä, jotta varsa olisi hyvin kuulolla kehään mennessä. Kun tamma seisoi vähän aikaa hienosti paikallaan, se sai palkaksi pari porkkanan palaa. Pian kuulimmekin jo kuulutuksista, että varsaluokka alkaisi pian, joten suuntasimme takaisin autolle. Anki jäi muiden hevosten kanssa autolle, ja minä suuntasin Glaifran kanssa maneesille. Puolet maneesista oli rajattu odotteluun, kun toisella puoliskolla tehtiin arvioinnit. Olimme Glaifran kanssa vuorossa noin luokan puolivälissä, joten tamma sai rauhassa katsella maneesissakin ympärilleen. Vaikka Glaifralla ei ole maneeseista kovin paljoa kokemusta, käyttäytyi se varsin rauhallisesti. Meidän vuoron tullessa, talutin Glaifran kehään. Ensin piti seistä vähä aikaan, sen jälkeen tehtiin kierrokset käynnissä ja ravissa, jonka jälkeen seistiin taas hetki. Glaifra malttoi ottaa ensimmäisen seisomisen rauhassa ja palkkioksi tamma ansaitsi taas porkkananpalasen. Käyntikin sujui hienosti ja raviakin Glaifra esitti suurimman osan matkasta. Mukaan mahtui myös hieman tölttiä, mutta tuomarit onneksi olivat ymmärtäväisiä tämän suhteen. Ravipätkän jälkeen seisominen ei ollut enää niin hauskaa ja Glaifra yritti hieman pyöriä, mutta loppupeleissä se kuitenkin käyttäytyi hyvin. Oman vuoromme oltua kävelimme Glaifran kanssa takaisin autolle ja tamma pääsi takaisin traileriin kavereiden seuraksi. Minä jäin vuorostani autojen luokse, kun varsojen luokka oli ohi ja Ankin ja Perlan oli aika mennä kehään. Kun ruunatkin olivat käyneet pyörähtämässä kehässä, kävimme viemässä numerolaput takaisin kansliaan ja suuntasimme takaisin kotiin. Kotimatka meni ongelmitta ja tallilla koko nelikko pääsi suorinta tietä omiin tarhoihinsa ja heinien syöntiin. Anki ja minä purimme tavarat autoista, jonka jälkeen molemmat suuntasimme kotiin syömään. |
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Sept 10, 2022 19:17:53 GMT
________________________________
Uittoreissu sunnuntai 10.07.2022 ________________________________
Uittopäivä valkeni kauniina ja aurinkoisena. Vaikka kello oli vasta seitsemän, lämpömittari oli jo kivunnut +21 asteeseen. Päivästä tulisi siis varmasti tukahduttavan kuuma, ja olikin hyvä, että reissuun lähtö oli sovittu aamuksi. Sain luuni raahattua tallille vähän ennen kahdeksaa. Ankia lukuunottamatta paikalla ei vielä näkynyt muita. Olimme sopineet tapaavamme kahdeksalta tallilta ja lähtevämme yhdessä hakemaan hevoset laitumelta.
"Huomenta!" Tervehdin Ankia. "Muita ei ole vielä vissiin näkynyt?"
"Huomenta, huomenta." Anki vastasi hyväntuulisena. "Ei ole vielä muita tullut, mutta eiköhän ne sieltä tule."
Koska minulla oli hieman aikaa, aloin tarkistamaan, että olin ottanut kaiken tarvittavan mukaan.
"Bikinit päällä, pyyhe mukana, eväät..." mutisin itsekseni. "Hittolainen!"
"Mikä hätänä?" Ankin pää putkahti satulahuoneen ovelle.
"Unohdin ottaa eväät." Huokaisin ja pudistelin päätäni. Pitäisi ehkä huolestua kun jo kolmikymppisenä muisti oli huonompi kuin omilla isovanhemmilla. "Olin tehnyt meille eväsleivät ja tripit matkalle..."
"Voi ei!" Anki yhtyi murheeseeni. "Koska muut eivät ole vielä tulleet, mitä jos kipaisen kauppaan hakemaan jotain pientä teille? Ehdin varmasti takaisin ennen kuin lähdette."
"Se olisi mahtavaa! Kiitos Anki!"
Juuri kun Ankin auto oli kadonnut näköpiiristä, alkoi uimaan lähtijöitä saapua tallille. Pian Emma, Oona ja Kirsikka olivat kaikki paikalla ja olimme valmiita suuntamaan laitumelle. Kaikki hevoset lähtivät mielellään mukaan, eikä ketään tarvinnut erityisesti pyydystää. Talutimme hevoset talliin ja harjasimme ne nopeasti läpi. Tämän jälkeen kaikki saivat suitset suuhun, myös Glaifra. Riimut jätettiin myös päähän ja kaikki ottivat myös varalta riimunnarut mukaan. Juuri kun olimme valmiina, Anki kurvasi pihaan kauppareissultaan.
"Noniin, täältä tulee uimareille evästä!"
"Jes, kiitos Anki!"
Pakkasin nopeasti eväät reppuuni, jonka jälkeen suuntasimme pihalle. Kaikki ratsastajat lähtivät matkaan ilman satulaa, joten punttasin heidät selkään. Tämän jälkeen nappasin varsani ja ohjeistin ratsukot jonoon.
"Glaifran perään voisi tulla Hneta, sitten Valkyrja ja Moksu voisi pitää perää!"
Ja näin pieni joukkomme lähti suuntamaan kohti rantaa.
Matka sujui leppoisasti jutustellen. Onneksi hevoset olivat vetelällä tuulella, sillä Glaifra ei ollut mikään nopein johtohevonen. Nuori tammani selviytyi tehtävästä kuitenkin hienosti, eikä kummastellut edes vastaantulevia pyöräilijöitä. Pieni joukkomme aiheutti paljon katseita vastaantulijoilta ja ohi ajavilta autoilta, ja kuuluipa matkan varrella pari kimakkaa "äiti, katso heppoja!" -huutoa. Puoltoista kilometriä myöhemmin saavuimme rannalle, joka toimii myös pienvenesatamana. Veneitä oli satamssa yllättävän paljon ja jouduimme hetken etsimään sopivaa kohtaa veteen menoa varten. Koska Glaifara ei ollut (tietääkseni) koskaan käynyt uimassa, saivat isommat hevoset näyttää mallia ja mennä edeltä. Pian ranta oli täynnä jalasta potkittuja kenkiä ja tiputeltuja reppuja, joten keräsin ne Glaifran kanssa hieman siistimpään kasaan. Emma ja Moksu ehtivät ensimmäisenä veteen ja lähtivät suunnistamaan päättäväisesti syvemmälle. Pian Kirsikka ja Oona hevosineen seurasivat perässä ja minäkin lähdin taluttamaan Glaifraa kohti vettä. Kun tamman kaviot koskivat vettä, se jähmettyi hetkellisesti. Menin itse veteen seisomaan ja annoin Glaifran rauhassa miettiä asiaa. Kohta varsa aloitti raivokkaan kuopimisen ja vettä räiskyi joka suuntaan. Kun sekä minä, että Glaifra itse olimme läpimärkiä, se lopetti kuopimisen ja lähti kävelemään muita hevosia kohti kuin kyseessä olisi maailman normaalein asia.
En viitsinyt mennä Glaifran kanssa uimaan asti, mutta käveleskelimme aika pitkälle ja tarkkailimme muiden menoa. Moksu ja Emma ehtivät enimmäisenä uimaan asti ja he näyttivät tosissaan nauttivat menosta. Läsnäolomme oli aiheuttanut kuhinaa myös lähistöllä olevissa ihmisissä ja kuulin lasten kiljahtelevan innoissaan. Kameratkin näyttivät monella olevan esillä. Kukaan ei näyttänyt erityisen tympääntyneeltä eläin vieraisiin, mikä oli positiivista huomata. Pian kuulin kiljahduksen ratsukoiden joukosta ja huomasin miten Kirsikka taisteli pysyäkseen Hnetan selässä. Tamma oli ilmeisesti tehnyt jonkin äkkinäisen liikkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla Kirsikka sai itsensä hinattua takaisin kunnolla istumaan.
Jonkin aikaa polskittuaan ratsukot alkoivat valua vedestä rannalle. Mekin Glaifran kanssa siirryimme rantaan, jossa tamma päätti tietenkin ensimmäisenä piehtaroida.
"Tulkaahan muutkin käymään alhaalla selästä niin saavat muutkin piehtaroida!" Neuvoin ratsastajia. Kaikki kolme hevosta löivät vuorotellen samaan kohtaan pitkälleen, jossa Glaifrakin oli piehtaroinut.
"Nyt kun se on hoidettu, niin olisiko eväiden aika?" Kysyin. Vastaukseksi sain vain hyväksyviä vastauksia, joten aloimme pohtimaan mihin siirtyisimme syömään. Koska vierestä lähti jonkinlainen metsäpolku, päätimme lähteä talssimaan sitä pitkin ja katsoa jos tulisi jokin vähän rauhallisempi kohta evästauolle. Meidän ei tarvinnut kovin pitkästi mennä, kun päädyimme pienelle niitylle. Sidoimme hevoset riimunnaruilla puihin, jonka jälkeen oli aika kaivaa repusta Ankin ostamat eväät. Niiden tuhoamisessa ei kauaa mennyt, kyllä pienestä vesiurhreilusta nälän saa päälle. Kun eväät oli syöty, keräsimme roskat reppuihin ja suuntasimme takaisin tallia kohti. Autoin taas kaikki ratsastajat takaisin ratsujensa selkään, jonka jälkeen palasimme polkua pitkin ensin takaisin rannalle ja siitä tietä pitkin tallille.
Anki oli meitä vastassa tallilla ja uteli heti miten reissu oli mennyt.
"Hyvin meni eikä saatu pahoja katseita." Vastasin. "Näytti siltä, että paikallisessa puskaradiosta saattaa pian löytyä videomateriaalia meidän reissusta", naurahdin perään.
"Itseasiassa, siellä oli jo päivitystä teistä", Anki vastasi. "Mitä nopeasti katsoin niin vain positiivisia kommentteja."
"No hyvä ettei aiheutettu kovin paljoa pahennusta! Saipahan talli taas hyvää mainosta."
Tallilla kaikille hevosille tarjottiin juotavaa ja tehtiin pikaiset harjaukset. Tämän jälkeen lähdimme porukalla viemään hevoset takaisin laitumme, jossa loppulauma jo odottelikin portilla.
|
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Dec 2, 2022 16:50:20 GMT
___________________________________
Laatuarvostelun huumaa tiistai 20.09.2022___________________________________Aika on kulunut hirveällä vauhdilla ja niin vain pienen pieni Glaifrakin on kasvanut 3-vuotiaaksi nuorikoksi. Ja tämähän tarkoitti sitä, että oli aika suunnata Askellajivarsojen laatuarvosteluun. Osallistujalistojen tullessa julki, yllätyin hieman kun tapahtumaan oli ilmoitettu Glaifran lisäksi vain neljä muuta varsaa, ja ne kaikki olivat Aittajärvellä tallia pitävän Kristiina Hirvosen varsoja. No, eipähän menisi koko päivää, vaan päätäisiin ihmisten ajoissa kotiinkin!
Viimeinen viikko ennen laatuarvostelua oli ollut aika sateinen, ja olin tuskastellut miten saisin tamman pysymään puhtaana tapahtumapäivään asti. Pihatossa oli onneksi kohtuullisen hyvä pohja, eikä koko tarha ollut ihan kuravelliä. Mutta kyllähän sen tietää, että kun hevosen pesee, niin ensimmäisenä mennään sitten piehtaroimaan mutakuoppaan. Maanantai-iltana oli pesupäviä ja puunasin Glaifran ihan viimeisen päälle. Selvittelin tietenkin myös tamman harjan ja hännän ja muutaman tunnin aherruksen jälkeen minulla oli puhdas ja kiiltävä islantilainen. Anki tuli juuri sopivasti pelastamaan minut, kun yritin kuumeisesti miettiä millä loimituksella saisin pidettyä tamman puhtaimpana.
"Ninni hei, Kalle-Kustaa ja Prettur voivat olla yön ulkona kun lupaa niin lämmintä keliä, jos haluat pitää Glaifran sisällä tämän yön."
"Aivan mahtava Anki, kiitos!" Henkäisin helpottuneena. "Olin jo varautunut, että saan tulla aamulla aikaisin pesemään tämän uudelleen."
"Haha, ajattelinkin että karsinapaikka tulisi nyt tarpeeseen." Anki hihkaisi samalla kun jatkoi jo matkaansa.
Jätin tamman siis sisälle odottelemaan iltatallin alkua. Hieman minua jätti miten pihattoon tottunut varsa suhtautuisi yöhön karsinassa, mutta ainakin sen ajan mitä vielä tallilla vietin se näytti varsin tyytyväiseltä.
Seuraavana aamuna saavuin tallille hyvissä ajoin tekemään aamutallia. Glaifra ei oikein ottanut hyvälle sisälle jääntiä, mutta koska olimme lähdössä heti aamutallin teon jälkeen, en viitsinyt laittaa sitä käymään ulkona. Kun kaikki työt oli hoidettu, oli aika ottaa varsa käytävälle ja tehdä viime hetken puunaukset. Nyppiessäni puruja tamman harjasta, mietin, että kyllä tämä mudan rappaamisen voittaa.
Pian Glaifra oli taas puhdas ja olimme valmiita lähtöön. Olin lainannut kahden hevosen koppia eräältä tuttavaltani, sillä ajattelin Ankin kolmen hevosen trailerin olevan hieman liitoittelua. Tällä kertaa lähdettiin matkaan ilman kaveria, sillä Glaifra oli tehnyt jo muutamia hyvin menneitä reissuja yksin. Toki ne olivat olleet paljon lyhempiä, nyt edessä oli 2,5 tunnin ajomatka. Paljon vain matkaevästä mukaan, varsa koppiin ja nokka kohti Etelä-Savoa.
Matka hujahti nopeasti ja kamerasta sain tyytyväisenä katsella rauhassa matkustavaa tammaa. Paikanpäällä ei ollut hulinaa, sillä osallistujia tosiaan oli vain viisi. Kristiina oli jo saapunut paikalle ja parkkeerasin oman yhdistelmän heidän viereensä. Tämän jälkeen lähdin ilmoittautumaan ja sain Glaifralle suitsiin kiinnitettävän numerolapun. Glaifran ja minun vuoro oli heti ensimmäisenä joten otin tamman heti alas kopista ja lähdimme käymään pienellä kävelyllä. Myös Rósgarðurin porukka oli kävelyllä ja liityinkin heidän seuraansa vaihtamaan kuulumisia. Kristiinan kanssa oli ehtinytkin hurahtaa kauan aikaa kun viimeksi ollaan oltu tekemisissä ja kuulumisia vaihtaessa meinasi koko laatuarvostelu unohtua. Onneksi yksi hoitajista oli valppaana ja hoksautti että meidän pitäisi kohta olla maneesissa.
Muutaman juoksuaskeleen saattelemana hilpaisimme Glaifran kanssa maneesiin. Tuomarit ohjeistivat meidät heti ensimmäisenä seimomaan ja rakennearvosteluun. Tämän jälkeen esitettiin liikkeitä ensin kolmiolla ja sitten juoksuttamalla. En ollut etukäteen miettinyt mitä askellajeja Glaifralta esittäisin, mutta tamma päätti itse esittää sekä ravin, töltin, että laukan. Tämä ei varmaan ollut se toivotuin ratkaisu (ainakin muistelen että ohjeissa luki käynnin lisäksi ravi ja joko laukka tai erikoisaskellaji), mutta minkäpäs sitä varsalle mahtaa. Juoksutus noin muuten meni ainakin omasta mielestäni hienosti eikä Galifra jännittänyt liikaa uutta tilannetta. Hieman oli hitaat reagoinnin käskyihin, mutta ainakin meno pysyi kohtuullisen rauhallisena. Arivointi ei kestänyt loppuunsa kovin pitkään ja pian olimmekin jo valmiita ja saimme siirtyä sivuun odottelemaan. Koska osallistujia oli niin vähän, jäimme Glaifran kanssa maneesiin katselemaan myös Kristiinan varsat. Kun kaikki varsat olivat käyneet esittäytymässä, tuomarit vetäytyivät hetkeksi laskemaan pisteitä. Kristiinan nelivuotiaat veivät tällä kertaa parhaimmat pisteet, mutta Glaifra sai tilaisuuden kolmanneksi parhaimmat pisteet ja palkittiin hienosti II-palkinnolla!
Kun ruusuke ja arvostelupaperit oli saatu mukaan, oli aika jo suunnata takaisin kotiin. Ei muutakuin varsa kyytiin ja nokka kohti Sipoota. Noin puolessa välissä matkaa puhelimeni soi ja ylläytyksekseni soittajana oli Kristiina.
"Hei Mari!" Kristiina aloitti. "Katselin tässä kotimatkalla tarkemmin tuota sun tamman sukua. Ootko aatellu teettää siitä varsaa?"
"Öh, no kyllähän se on käynyt mielessä että joskus tulevaisuudess astuttaisi", vastasin hieman epäröiden.
"Nythän se olisi hyvä nuorena pyöräyttää ensimmäinen! Minä olisin kiinnostunut ottamaan siitä varsan kasvamaan tänne meille ja mulla olisi jo hieno orikin tiedossa!" Kristiina jatkoi.
"Ai oikeasti?" Vastasin hölmistyneenä. "Käykö jos mietin asiaa? En ollut ihan vielä tällaisia ajatellut."
"Käy tietenkin! Ilmoittele tänne päin kunhan teet päätöksen."
Sainkin loppumatkalle hyvää pohdittavaa. Kuten Kristiinalle sanoin, olinhan minä tietenkin miettinyt että Glaifran joskus astuttaisi. Sitten kun olisi vähän kilpaillutkin. Toki olihan tammalla ehkä hieman erilaisempi suku Suomeen, ja nyt kun kerran joku oli kiinnostunut ihan teettämään varsan niin... Pitäisikö se tempaista? Tammalla ei kuitenkaan vielä hetkeen olisi tarkoitus alkaa treenaamaan vaan suunnitelmissa oli antaa sen kasvaa rauhassa.
Loppumatka menikin pyöritelessä ajatusta mielessä ja aloin jopa hieman lämpenemään ajatukselle pikku-Glaifrasta. Pitäisi kyllä ensin jutella Ankinkin kanssa onnistuisiko se noin käytännössä. Kun pitäisihän sille varsalle olla tilaa useammaksi kuukaudeksi ennen vieroitusta. Päätin ottaa asian puheeksi myöhemmin, sillä tallin pihaan kääntyessä näin Ankin kentällä treenamassa Perlan kanssa. Pieni tammani pääsi suorinta tietä pihattoon kavereiden luokse ja itsekkin suuntasin kotiin kun olin saanut trailerin siivottua ja tavarat paikoilleen.
|
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Dec 2, 2022 18:54:26 GMT
________________________
Pikku-Glaifra aluille!sunnuntai 25.09.2022______________________________Kerrankin olin kykeneväinen nopeisiin päätöksiin. Kun Rósgarðurin omistaja Kristiina Hirvonen askellajivarsojen laatuarvostelun jälkeen soitti ja ehdotti Glaifran astuttamista, menetin seuraavaksi yöksi yönuneni. Mutta jo seuraavana päivänä otin Ankin kanssa asian puheeksi ja hänen näytettyä projektille vihreää valoa ja vakuutettua että varsa varmasti mahtuisi porukkaan, soitin Kristiinalle ja kerroin että aletaan varsan teko puuhiin. Kristiina kertoi, että oli katsellut Glaifralle oria nimeltä Dagur frá Skalanmyr. Ori asui Ljómassa Keski-Suomessa, mutta kuulemma sitä sai myös siirtona. Näinpä sovittiin, että alkaisin kyttäilemään Glaifran kiimaa ja kunhan se tulisi, tilaisin siemenet ja kutsuisin eläinlääkärin paikalle. Toki teimme Kristiinan kanssa myös jonkinlaisen kirjallisen sopimuksen projektista, vaikka luotin kyllä, ettei ongelmia tulisi.
Tämän jälkeen alkoi kiimakontrollit ja eläinlääkäri ehti muutamaan otteeseen käydä vierailulla. Yllättävän nopeasti Glaifra tulikin kiimaan ja tänään oli sitten sovittu astutuspäivä. Aamun aloitin hakemalla bussiasemalta siemet jonka jälkeen kurvasin tallille. Paketti meni tallin jääkaappiin säilöön, jonka jälkeen hain Glafran sisälle ja valmistelin sen eläinlääkäriä varten. Eläinlääkäri tuli ajallaan paikalle eikä hommassa loppuunsa kauaa mennyt. Tamma otti homman varsin rauhallisesti, vaikka olikin selvästi ihmeissään. Nyt sitten vain odotellaan ja toivotaan parasta! Tilanne tarkastetaan ensimmäisen kerran jo parin viikon päästä, jotta nähdään onnistuiko asututus heti ensimmäisellä kerralla vai pitääkö odotella seuraava ovulaatio.
Eläinlääkärin lähdettyä harjailin Glaifran vielä kertaalleen läpi, jonka jälkeen tamma pääsi takaisin ulos. Kuulemma voisimme jatkaa ihan normaalia elämää, joten tamman ratsukoulutus jatkuisi heti huomenna!
Dagurin jalostusesite. Orin kuva (c) Dagur Brynjólfsson, CC BY-SA 2.0 (kuvaa on rajattu)
|
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Apr 30, 2023 13:41:11 GMT
________________________
Varsominen
sunnuntai 20.11.2022 _________________________Niin se vaan päivät etenivät, Glaifran maha kasvoi hyvää vauhtia ja kauan odotettu varsomonen alkoi olla käsillä. Mitä pidemmälle päivät kuluivat, sitä rauhattomammaksi minä muutuin. Hieman saattoi jo muiden tallilaisten hermoja kiristellä, mutta hyvin he sen peittivät. Eikä sillä että olisin välttämättä edes huomannut paheksuvia katseita, sen verran laput silmillä kuljin viimeiset viikot. Glaifra oli tähän asti elellyt pihatossa, mutta varsomisen lähestyessä aloimme valmistelemaan sille myös karsinaa. Helkyn muuttaessa uuteen kotiin, sen karsinasta saatiin Glaifralle varsomiskarsina. Koska tamma oli niin tottunut elämään pihatossa, en halunnut ottaa sitä sisälle hirveästi ennen varsomista.
Perjantaina tuli ensimmäiset merkit varsomisesta - vahatipat. Tästä innostuneena vietin koko päivän tallilla, ja Helkyn vanhaan karsinaan viriteltiin kamera, jotta voisin seurata varsomisen alkamista kotoa. Koska asuin niin lähellä, olimme Ankin kanssa sopineet, että hälyttäisin hänet ensihätään paikalle varsomisen alkaessa ja rynnistäisin itse mahdollisimman pian perässä. Perjantaina Anki yritti rahoitella minua, että tuskin Glaifra ihan heti varsoisi, vahatippojen ilmestymisestä saattaisi vielä mennä jopa kaksi vuorokautta ennen h-hetkeä. Perjantai-lauantai välisen yön valvoin kameraa tuijottaen, mutta varsaa ei kuulunut. Lauantaiaamuna tallille tullessani Anki näytti hieman kauhistuneelta minut nähtyäni.
"Oletko nukkunut ollenkaan?" Hän kysyi heti ensimmäisenä.
"En." Vastasin rehellisesti. "Tuijotin kamerakuvaa koko yön. Sanoisin että Glaifra on ainakin hyvin levnnyt"
"Meneppäs kotiin nukkumaan nyt, tuskin se tuonne pihalle varsoo keskellä päivää. Ja jos jotain alkaa tapahtumaan niin soitan sinulle heti." Anki sanoi ja osoitti tiukasti ovea. Olin liian väsynyt laittaakseni vastaan joten ajelin kotiin ja kaaduin suoraan sänkyyn. Nukkumisesta ei vain tullut mitään, sillä painajaiset varsan virheasennosta ja molempien menettämisestä eivät olleet kovin rauhoittavia. Puolen päivän aikaan luovutin, korkkasin Noccon ja ajelin taas talllille.
Glaifra otti lunkisti pihatossaan muiden kanssa, eikä näyttänyt yhtään siltä että varsominen olisi lähimaillakaan. Kävin harjailemassa tammaa hieman jonka jälkeen siirryin talliin. Olin luvannut hieroa Kalle-Kustaan ja Rökkvin, joten ei auttanut kuin käydä tuumasta toimeen. Uppoutuminen työhön oli ehkä juuri se mitä nyt kaipasin, sillä ruunia käsitellessä en ehtinyt murehtia Glaifraa ja varsomista. Kummallakin ruunalla oli muutamia jumeja selässä, mutta ei onneksi mitään isompaa. Pitäisi ottaa muutaman viikon päästä uusiksi niin näkee mihin tilanne kehittyy.
Illalla olin mukana tekemässä iltatallia ja Glaifrakin pääsi taas yöksi sisälle. Se onneksi otti uuden yörutiinin rennosti, eikä stressanut turhia sisällä olosta. Ja olihan sillä talli täynnä kavereita. Minun ei auttanut kuin suunnata taas kotiin tuijottamaan kameroita.
Kahden aikaan yöllä valvomisesta alkoi tulla jo hankalaa. Yritin keksiä kameran tuijotuksen kaveriksi jotain tekemistä ja olinkin jo saanut pyyhittyä pölyt kirjahyllystä ja olin aloittanut käymään läpi keittiön kaappeja. Glaifra näytti vetelevän sikeitä, eikä varsomisesta ollut edelleenkään mitään merkkejä. Tunnit matelivat ja mietin jo kuinka kauan kestäisin tätä jännitystä ja unettomuutta. Päivän kolmas energiajuoma alkoi tehdä tehtäväänsä ja mietin että saan sydänkohtauksen ennen kuin tamma varsoo. Neljän aikaan alkoi kuitenkin tapahtua. Glaifra nousi ylös ja alkoi kiertää levottoman oloisena karsinassa. Sydämeni alkoi pamppailemaan kahta kauheammin ja kaikki unenrippeet olivat tipotiessään. En halunnut herättää Ankia turhaan, joten seurasin tilannetta vielä hetken. Kun alkoi olla selvää, että varsominen tapahtui nyt, soitin Ankille.
"Se varsoo!" Kiljaisin puhelimeen. "Nyt se tapahtuu, se varsoo!"
"Nytkö?" Anki totesi ja kuulin kuinka hän ponkaisi ylös sängystä. "Menen talliin, tule vain niin pian kun pääset."
Turha toteamus, olin jo juoksemassa autolle. Ei mennyt montaa minuttia kun kaarsin tallin pihaan ja juoksin ylös tallille. Anki oli minua vastassa tallin ovella.
"Kävin katsomassa ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Se ei ole vielä aloittanut ponnistamaan. On ehkä parempi että menemme sisälle odottelemaan emmekä häiritse sitä." Anki selitti. Suostuin hieman vastahakoisesti ja siirryimme Ankin taloon. Anki viritteli läppäriltään kamerakuvan ja istahdimme kahvin ja teen kanssa katsomaan varrsomisen etenemistä. Kahdestaan meidän ei tarvinnut jännittää, sillä Ankin kissa Hilmir tunki itsensä syliini.
Glaifran varsominen eteni ensin aika verkkaisesti, mutta lopulta se kävi maaten ja alkoi ponnistaa. Vaikka kyseessä oli ensimmäinen varsominen, annoimme Glaifran hoitaa hommansa itse ja seurasimme vain herkeämättä kamerasta että kaikki meni hyvin. Ja hyvinhän se meni. Muutamassa minuutissa Glaifra oli pyöräyttänyt karsinan olkipedille pienen mytyn jota se alkoi heti hoitamaan. Tässä vaiheessa uskalsimme Ankin kanssa lähteä talliin tarkistamaan uuden tulokkaan. Hevoset aloittivat äänekkään hörinän saapuessamme, olihan jo aamu ja ruoka-aika kolkutteli jo ovella. Etenimme hiljaa Glaifran karsinalle, jossa varsa vielä makoili. Molemmat vaikuttivat olevan kunnossa ja teimme varsalle ja emälle pikaisen tarkastuksen. Tämän jälkeen jätimme ne taas rauhaan.
"Kello on jo puoli kuusi, eiköhän se ole sama tehdä jo aamutalli." Anki totesi. Niinpä aloimme puuhastelemaan samalla kun tarkkailimme miten uusi tulokas alkoi kokeilemaan jalkojensa kantavuutta. Siinä vaiheessa kun tulin pihattokierrokselta takaisin talliin, reipas orivarsa oli jo pystyssä ja suunnannut maitobaariin. Glaifra vaikutti hieman hämmentyneeltä ja tutkaili kovasti varsaansa, mutta antoi sen kuitenkin imeä. Jätimme hevoset syömään aamuruokiaan ja kävimme aamupalalla Ankin luona. Tämän jälkeen palasimme talliin ja nyt karsinasta löytyi myös jälkeiset jotka oli onneksi tulleet kokonaisina ulos. Glaifra ja varsa saivat jäädä talliin kun muut vietiin ulos. Glaifra vaikutti ensin hieman hätääntyneeltä, mutta rauhoittui pian taas syömään.
"Joko sinulla on nimi keksittynä?" Anki kysyi.
"Kristiinan kanssa on ollut nimistä puhetta ja orille valitsimme nimen Dagbjartur. Se taitaa tarkoittaa "kirkas kuin päivä"." Vastasin.
"Dagbjartur." Anki makusteli. "Se on oikein hieno nimi".
Kun aamutalli oli valmis, oli minun aika painua kotiin. Olin varma että voisin nukkua vaikka koko päivän, mutta enhän minä malttaisi olla pois tallilta muutamaa tuntia pidempään. Anki vakuutteli että pitäisi silmällä Glaifraa ja varsaa ja soittaisi heti jos jotain tulisi. Tästä vakuuttuneena lähdin ajelemaan kotiin ja samalla soitin Kristiinalle ilouutiset, ja että häntä odottaisi komea kirjava oripoika.
|
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on May 4, 2023 17:19:30 GMT
______________________________Lomalta paluu sekoiluaperjantai 30.12.2022______________________________Kiitos lentoyhtiön sekoilujen, lomalle lähtö oli kaikkea muuta kuin rentouttava. Matka Thaimaseen tökkäsi jo Helsingin lentokentälle, jossa minulle tyynesti ilmoitettiin lennon olevan ylibuukattu, enkä näin ollen pääsisi koneeseen. Long story short, olin kohteessa vaivaiset kaksi vuorokautta myöhässä ja matka sisälsi yhden uuden kaupungin ennen kuin pääsin perille. Onneksi loma meni muuten mukavasti auringosta nauttien ja takaisin tultiin kevyen punan kanssa, hyvityksenä menomatkan sekoilusta saadussa business-luokassa. Heti seuraavana päivänä piti tietenkin rynnätä tallille katsomaan Glaifraa ja iki-ihanaa Dagbjarturia, jota kotoisammin kutsuttiin ihan vaan Bjarturiksi, vaaviksi, kermaperseeksi tai maanvaivaksi, hieman riippuen tilanteesta. Ja koska olen aikatauluttamisen mestari, olin sopinut täksi päiväksi oripojan tunnistamisen!
Tallille saavuttuani menin heti pihattoon, johon Glaifra ja Bjartur oli siirretty heti kun varsa pystyi olemaan yötä päivää pihalla. Pihaton muilla asukeilla alkoi olla ehkä hieman raskasta vilkkaan oripojan kaitsimisessa. Tällä kertaa uhrina näytti olevan Moksu, jota Bjartur yritti kovasti innostaa leikkiin mukaan. Menin ensin Glaifran luokse ja nappasin sen kiinni, jonka jälkeen kävelin tamman kanssa portille. Ajattelin Bjarturin tulevan perässä, mutta se oli niin kiinni Moksun kiusaamisessa, ettei edes näyttänyt huomaavan, että äiti oli lähdössä.
"Vai ei se enää välitä äidin seurasta", huokaisin Glaifralle ja lähdin hakemaan varsaa Moksun kimpusta. Pienen suostuttelun jälkeen sain Bjarturille riimun jonka jälkeen suuntasimme kentälle. Päästin molemmat irti kentälle ja katselin hetken kuinka Bjartur lähti vetämään rallia ympäri kenttää. Kun meno hieman rauhoittui, kipaisin tallista juoksutusliinan ja piiskan. Palattuani kentälle nappasin Glaifran kiinni ajatuksenani tehdä hieman maastakäsittelyä. Samalla Bjartur voisi purkaa energiaa, jotta tunnin päästä tulevalla tunnistajalla ei olisi niin tiukat paikat. Noh, kaksi viikkoa lomailleet nuorikot eivät olleet aivan samaa mieltä työskentelyn mielekkyydestä. Glaifra reagoi kaikkeen teatraalisen suureleisesti ja vauhti oli melkein pelottavan kovaa. Varsahan riemastui kahta kauheammin kun emäänkin tuli vauhtia, joten pian minulla oli kaksi sinkoilevaa hevosta. Yritin parhaan taitoni mukaan saada hommaan jotain kontrollia, mutta Glaifran mielestä jokainen pienikin liikahdus tarkoitti laukkaa. Juuri kun päätin luovuttaa, takanani kuului naurahdus.
"Niillä näyttää olevan hieman virtaa". Käännähdin ja huomasin, että tallin uusin tulokas Milja oli ilmestynyt katsomaan sekoilujamme.
"Hmm joo... Ei tainnut kahden viikon loma oikein sopia", totesin samalla kun yritin saada Glaifraa hiljentämään, jotta voisin päästää sen irti. Vihdoin tamma suostui pysähtymään hetkeksi, joten napsautin liinan irti ja komensin tamman takaisin liikkeelle. Jäin seisomaan kentän keskelle ja katsoin kun Glaifra ja Bjartur lähtivät taas laukkailemaan ympäri kenttää. Hetken kuluttua Glaifra hieman rauhoitti menoaan ja annoin sen hetken edetä omaa tahtia, kunnes pyysin sitä taas etenemään reippaammin.
"Mene nyt kunnolla kerran halusit!" Totesin tammalle samalla. Pyysin hevosilta muutamia suunnanmuutoksia ja pikkuhiljaa meno alkoi hiipumaan ja huomasin, että Glaifra alkoi näyttää merkkejä siitä, että kuunteleminen voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Pyysin tammaa hiljentämään vauhtia, sitten taas takaisin laukalle, suunnan muutos ja taas vauhdin hidastus. Tämän jälkeen annoin Glaifralle mahdollisuuden tulla luokse ja tamma tarttui siihen.
"Noniin, hieno tyttö", kehuin samalla kun rapsutin Glaifran päätä. Tamma sai myös palkkioksi porkkananpalasen. Myös Bjartur seurasi emäänsä luokseni ja myös se sai rapsutukset ja porkkanan. Milja seurasi edelleen touhujani kentän laidalta, joten kysyin haluaisiko hän tulla auttamaan.
"Jos taluteltaisiin näitä hetki tässä kentällä, ota sinä Glaifra niin minä otan varsan", ehdotin tytölle. Milja liittyi seuraani ja nappasi Glaifran riimunnarun käteensä.
"Mennäänkö ihan vain uraa pitkin?"
"Voidaan kävellä ristiinrastiin niin ei ole liian helppoa", vastasin. Lähdimme liikkeelle Glaifra edessä ja Bjartur vähän sen takan. Riehuminen oli tehnyt tehtävänsä ja ori käveli narussa oikein nätisti, muutamia pieniä hyppyjä lukuunottamatta. Marssimme jonkin aikaa kentällä ympäriinsä, kunnes suuntasimme talliin. Molemmat saivat jäädä käytävälle, sillä kuulin kuinka tallin pihaan kaarsi auto. Kiitin Miljaa avusta ja tyttö jatkoi matkaansa todennäköisesti Fjöðurin luokse.
Hevosjalostusliiton tunnistaja vaikutti onneksi rempseältä tyypiltä, joka aloitti operaation rapsuttelemassa Bjarturia. Ori oli oikein innoissaan huomiosta ja yritti napata tunnistajan takinhelmasta otteen. Tutustumisen jälkeen alettiin täyttää lomakkeita ja tunnistaja kävi orin läpi. Papereihin saatiin väriksi ruunivoikonkirjava. Tämän jälkeen otettiin DNA näyte jouhista. Bjartur ei oikein arvostanut jouhien nyppimistä juurineen, mutta hienosti se kuitenkin kesti. Viimeisenä vuorossa oli vielä mikrosirun laitto, jota Bjartur hieman protestoi. Onneksi toimenpide oli nopea, joten orin mielenilmaisu jäi lyhyeksi. Tämän jälkeen homma olikin jo paketissa ja nyt jäisimme odottelemaan passin saapumista. Tai no, passihan ei tulisi minulle, vaan Kristiinalle joka oli virallisesti orin kasvattaja ja omistaja. Tunnistajan lähdettyä harjasin vielä molemmat hevoset läpi, jonka jälkeen taiteilin ne takaisin pihattoon. Bjartur suuntasi heti määrätietoisesti kohti Moksua, kun taas Glaifra lähti täysin eri suuntaan. Taisi äidin lapsikiintiö tulla jo täyteen, ja Moksu raukka saisi viihdyttää Bjartua seuraavaksi.
|
|
|
|
Post by Ninni Heikkinen on Sept 16, 2023 14:18:40 GMT
______________________________
Kisaura alkaa maanantai 01.05.2023______________________________Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt taas hyvä tovi ja paljon on ehtinyt tapahtua. Glaifran varsa Bjartur oli vieroitettu, ja ori on muuttanut virallisen kasvattajansa luokse Rósgarðuriin. Glaifran kanssa olemme pikkuhiljaa lisänneet treenimääriä ja tänään oli vihdoin luvassa kisauran avaus. Kisapaikaksi ei tällä kertaa valikoitunut mikään lähipaikka, vaan suuntasimme Lappiin ja Adinaan. Matkaan oli koira haudattuna ja tarkoitus oli kotiin tullessa pysähtyä yksi yö Oulussa vanhempieni luona. Matkaan lähti tallilta muitakin hevosia, joten homma vaati hieman järjestelyä. Koska minulla oli tarkoiuts pysähtyä takaisin tullessa, lähti Anki avustajineen hevosten kanssa jo aikaisin aamuyöstä kohti kisapaikkaa. Minulle jäi vastuulle aamutallin teko kotiin jäävien hevosten osalta, jonka jälkeen Volvon keula kiihtyi nopeasti kohti pohjoista. Kun yhden pysähdyksen taktiikalla puskee noinkin pitkän matkan, alkoi loppumatkasta takapuoli olemaan aika puuduksissa. Mutta niin vain päästiin kisapaikalle koko porukka. Glaifra oli heti ensimmäisessä luokassa, joka oli helppo töltti -luokka. Kisapaikalla suunnattiin tietenkin ensimmäisenä kansliaan ilmoittautumaan, jonka jälkeen otimme hevoset alas, juotimme ne ja lähdimme porukalla käymään kävelyllä. Tämän jälkeen loppupään hevoset menivät vielä takaisin autoon ja ensimmäisten luokkien hevosia alettiin laittamaan kuntoon. Glaifra oli varsin rauhallisella tuulella, mutta tutkaili kuitenkin ympäristöä kiinnostuneena. Pian pääsimmekin jo verryttelemään porukalla. Kävin Glaifran kanssa huolellisesti kaikki askellajit läpi, mutta muuten pidin verryttelyn varsin kevyenä. Glaifra tuntui selkään todella hyvältä ja rennolta pitkästä matkasta huolimatta. Ehdin lämmittelyssä myös hieman katsoa muiden lämmittelyä ja jaella viime hetken neuvoja tuntiratsastajillemme. Minä ja Glaifra olimme heti luokan ensimmäisessä ryhmässä. Maneesiin meni yhtäaikaa aina kolme ratsukkoa ja ryhmiä oli yhteensä neljä. Heljä ja Prettur olivat myös samassa ryhmässä, joten hieman teki tiukkaa keskittyä vain omaan suoritukseen. Glaifra sen sijaan keskittyi todella hyvin olennaiseen, eikä välittänyt mitään siitä että maneesissa oli yhtäaikaa useampia hevosia. Aloittelijoiden luokassa ei ollut mitään haastavia tehtäviä, ihan vain työtölttiä, siirtymiset käyntiin sekä muutama töltin tempon lisäys. Glaifran kanssa tuli muutama pieni rikko hidastuksissa, mutta muuten ainakin omasta mielestä suoritus oli varsin tasapainoinen. Saimme siis poistua oikein tyytyväisenä maneesista. Loopukäyntejä tehdessä juttelin Heljän kanssa ja hän myös oli oikein tyytyväinen Pretturin suoritukseen. Ensimmäinen luokka vedettiin nopeaa läpi ja iloiseksi yllätykseksi tallin hevosista kaksi sai kutsun palkintojen jakoon! Heljä ja Prettur veivät voiton ja hieno Glaifra aloitti kisauransa kakkossijalla! Ei paljoa paremmin voisi ura alkaa. Palkintojenjaosta saatiin muistoksi pieni ruusuke, jonka jälkeen Glaifra pääsi eroon varusteista ja sai huolellisen harjauksen. Juotimme myös kaikki ensimmäisen luokan hevoset, joista osa jatkoi urakointia vielä muissakin luokissa. Glaifran kanssa aloitettiin kevyesti, joten tamma osallistui tänään vain yhteen luokkaan. Kun tamma oli hoidettu, laitoin sen autoon syömään heiniä ja aloin auttelemaan muita sen minkä kykenin. Samalla toimin myös lämmittelyssä ylimääräisenä silmäparina ja neuvonantajana. Päivän päätteeksi saldona oli useampi sijoitus, vaikka Pretturin voitto jäikin ainoaksi. Hyvillä mielin saatiin pakata hevoset ja tavarat autoon ja suunnata taas kotia kohti. Anki, hevoset ja muut tallin kilpailijat suuntasivat suoraan takaisin Sipooseen, kun taas itse pääsin hieman vähemmällä ja päästelin Ouluun nauttimaan lyhyestä vapaasta. |
|
