Valkyrjan hoitovihko

Kuudesluokkalaisten kuoro laulaa kyynelehtivien vanhempien huojuessa musiikin tahtiin. Pieneen juhlasaliin, silkkipaperisten kukkakoristeiden alle on ahtautunut toista sataa ihmistä. On kesäkuun ensimmäinen lauantai ja koulujen päättäjäispäivä. Ilmassa tuoksuvat kukkivat pihasyreenit ja hetki sitten leikattu nurmikko. Ihmisjoukossa näkyy shortseja ja liehuvia kesämekkoja. Ne on kaivettu kaapeista esiin, vaikka lämpötila hätyytteleekin vasta kahtakymppiä.


Ryhmä toisensa jälkeen kipuaa lavalle. Kolmasluokkalaiset lukevat runon, kielikylpyluokka esittelee videokoostetta toukokuisesta luokkaretkestä Vaasaan ja musaope säestää yhteislauluja flyygelillä. Tummapuinen soitin on viritetty viimeksi edellisellä vuosisadalla, mutta kun laulut on laulettu ja rehtori on puheensa pitänyt, purkautuu kevätjuhlaväki koulun viileään aulaan. Jäljellä on enää lukuvuositodistusten jako ja sitten kesäloma saa virallisesti alkaa.


Perhoset lepattelevat vatsassa, kun opettaja kutsuu oppilaita yksi kerrallaan luokan eteen noutamaan todistuksensa. Valkotaulun vieressä pöydällä on iso ämpäri täynnä punaisia ruusuja. Ne jaetaan joka vuosi kaikille kuudennen luokan päättäville oppilaille. Luokkahuone näyttää oudon tyhjältä. Sen seiniltä on otettu vanhat vuosien varrella kerääntyneet kuvaamataidon työt alas, sillä seuraavana elokuuna siellä aloittaa aivan uusi ryhmä. Oonasta tuntuu hassulta, että pian iso yläkoulu Söderkullan keskustassa odottaa.


Kun opettaja sitten viimein ehtii aakkosissa T-kirjaimeen asti ja on Oonan vuoro hakea todistus, hän suorastaan ponkaisee tuoliltaan. Opettajan ojentaman suuren valkoisen kirjekuoren Oona rutistaa kainaloonsa ja toivottaa sitten lämmintä ja auringontäyteistä kesää.


Pihalla isä kaappaa Oonan karhunhalaukseen. Kesätuuli on vielä kolea ja Oonaa vähän kaduttaa että neuletakki lojuu parhaillaan tuolinkarmilla. Jäätelölle on silti päästävä. Se on perinne. Perinteeseen kuuluu myös se, että Isla ja Islan pikkuveljet tulevat mukaan, mutta tänään he eivät ehdi jäädä kiskalle. Koko  perhe on lähdössä illalla Roomaan ja Islalla on matkalaukku vielä pakkaamatta. Oona vilkuttaa ystävälleen heipat kun punainen perheauto kaahaa pois koulun pihasta.


Jäätelöhetken jälkeen Oona hyppää samointein pyörän selkään. Isää moinen hoppu naurattaa, mutta Oonalla on kiire tallille. Ylämäessä pyörä keikkuu puolelta toiselle kuin merihädässä kun Oona polkee seisaaltaan. Viimeistä mäkeä lasketellessa voi tunteva vapauden –tai ainakin ilmavirran.


Oona jättää pyörän telineeseen ja lompsii suoraan pihatolle. Valkyrja on aidalla vastassa, eikä edes yritä pujahtaa ulos kun Oona raottaa porttia. Sen oltava jotain kummaa kesän taikaa.
“Katoppa tätä”, Oona mutisee ja esittelee valkoista paperiarkkia ponille. Oona on ylpeä itsestään. Käsissä liehuva kevättodistus on hyvä, paljon kahdeksikkoja ja äidinkielestä täysi kymppi.
Valkyrjankin mielestä todistus on hyvä. Tamma nappaa sen hampaisiinsa ja rouskuttaisi kenties koko paperin, ellei Oonan yllättynyt älähdys saisi sitä pudottamaan arkin silmänvalkuaiset muljahtaen maahan. Oonaa naurattaa. Hän kumartuu nopeasti nappaamaan paperin talteen pois tulilinjalta.
“Tiiätkö mitä. Mä oon nyt melkein seiskaluokkalainen”, Oona kuiskaa Valkyrjan korvaan, kun kirjava tamma antaa rapsuttaa itseään korvien takaa.
“Vaikka ei sua se taida kauheesti kiinnostaa”
Valkyrja venyttää kaulaansa. Se on rento ja rauhallinen ja ainoastaan kärpäsiä hätistävä häntä heilahtelee äkäisesti puolelta toiselle.
“Kiinnostaisko tää sua enemmän?” Oona kaivaa tuljaisia kangaskassistaan. Harmaa turpa tönäisee tyttöä vaativasti kylkeen.


Kassinpohjalla on varta vasten Valkyrjalle säästetty omena. Poni on herkusta mielissään, eikä edes yritä näykkäistä koko kättä mukana. Oona kuuntelee sen hampaiden tasaista rousketta ja nojaa kevyesti sen lämpimään selkään. Siinä hetkessä on hyvä haaveilla uittoretkistä ja maastolaukoista, pitkin selkää virtaavista hikivanoista ja pisamista poskilla.