|
|
Post by Anki Frykberg on Feb 24, 2022 18:39:13 GMT
 hiirakko ruuna om. Löfgård |
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Aug 23, 2022 16:28:12 GMT
__________________________________
Issikkamestaruudet
✎ viikonloppuna 19-21. elokuuta 2022 __________________________________
Perjantai, kisamatka alkaa "Seuraavasta ylös ja vasemmalle suuntaan Raasepori", ohjeisti Emma takapenkiltä. Kolmen hevosen Hrímnir-traileri matkasi vaivattomasti Range Roverin vetämänä. Ninni oli seurannut trailerikamerasta Perlan, Kallen ja Hnetan matkustusta silmä kovana, vaikka kaikki kyytiläiset vaikuttivat oikein tyytyväisiltä eivätkä olleet aiheuttaneet pienintäkään kommervenkkiä kopissaan. Näille hevosille tuleva issikkamestaruusturnee olisi jokaiselle ensimmäinen, Peltomaiseman laitamilta avautui Gennäsin ravirata, joka toimi tänä vuonna issikkamestaruuksien kilpailupaikkana. Varikkoalueen parkkipaikka oli jo solkenaan täynnä erikokoisia ja näköisiä hevoskuljetusautoja ja trailereita kun saavuimme perille, eikä aikaakaan kun löysimme autolle sopivan kolon ja aloimme siirtää hevosia trailerista tallialueelle. Viikonlopuksi oli luvattu poikkeuksellisen lämmintä säätä ajankohtaan nähden, joten näillä näkymin hevoset voisivat olla yöt ulkona ja vaihdettaisiin päiväksi varikkopilttuisiin, joihin saisi karsinaverhot kätevästi kiinnitettyä. Kalle ja Hneta pääsivät samaan tarhaan; olivathan ne tarhakavereita kotonakin, mutta Perlan päätin laittaa erilleen omaan tarhaansa sillä tamma joskus känkkäränkkäpäivinään monotti muita ihan huolella. Nyt ei olisi haavereille saumaaa! "Käydäänkö tässä välissä viemässä kamat hotelliin ja syömässä jotain? Tullaan sitten sen jälkeen tekemään pieni iltatreeni vet checkin jälkeen", ehdotin sulkiessani Perlan aitauksen portin. Perla oli silminnähden jännittynyt uudesta ympäristöstä ja se ravasi levottomana tarhan laitoja pitkin välillä vauhdista napaten pientä evästä heinäverkosta. Emma veti vielä viimeisen kisakaapin nitisten tallikatokseen ja pyyhkäisi sitten hikeä otsaltaan. "Mun on pakko päästä suihkuun ennen kuin mennään ihmisten ilmoille. Ihan kauheen hiostava keli!" "Vet check alkaa viideltä, eli aletaas mennä!" Ninni hoputti. Kauempaa taaimmaisten tarhojen suunnalta alkoi kuulua epävireistä hirnuntaa ja silmiä siristämällä erotin meidän oman lehmänkirjavan huutelemassa paikalle saapuneiden ystäviensä perään. Kafka ja Prettur olivat näköjään päässeet perille, he olivat lähteneet Roslundin tuntiratsastajasisarusten kanssa liikenteeseen jo aiemmin aamulla. Näpytin siskoksille viestin Whatsapissa: [Anki 15:03] Miten meni matka? Löydettiin tarhasta tuttuja hevosia :-D Tsemppiä huomiseen, muistakaan tutustua hevosten kanssa alueeseen niin ei tule turhia kyttäämisiä radalla!Fiskarsin kylä ihastutti heti ensinäkemältä. Yli satavuotiset tiilitalot kertoivat omaa historiaansa ruukkiajoilta ja vanhoista tehtaista oli tehty nyt hurmaavia majataloja ja kahviloita, joista olisin halunnu käydä jokaisessa. Olin tehnyt varauksen meille kaikille kolmelle Hotelli & Ravintola Wanhaan Makasiiniin, joka sijaitsi lähes paraatipaikalla solisevan joen rannalla. Vedimme painavat matkalaukkumme portaikkoa (!) pitkin huoneeseemme, josta oli näkymä kylän pääraitille. Emmalla tuntui kuluvan ikuisuus suihkussa. Senkin jälkeen kun veden virtaus oli sammutettu, ei kylpyhuoneen ovi auennut. "Mikähän sillä kestää?" Ninni ihmetteli ja kuori nälissään mandariinia sängynpohjalla. "Varmaan pitää föönata ja muotoilla hiukset", vastasin. "Tai laittaa ripsaria. Ollaanhan tässä kuitenkin lähdössä syömään." Ninni katsahti kelloa, joka naksahti juuri sopivasti tasatunnin merkiksi. "Ei muuten olla. Ei me ehitä millään tunnissa." "Toimiikohan Woltti täällä?" "No ei taatusti, ei se toimi Sipoossakaan. Kokele jos Foodoralta sais jotain nopeesti." Foodora ei jättänyt meitä pulaan, vaan saimme sen kautta tilattua joltain Raaseporilaiselta nepalilaisravintolalta annokset hotellille toimitettuna. Vartin päästä huoneen oveen koputettiin ja aloimme mättämään ruokaa naamaamme kelloa vasten kilvoitellen. Talla pohjassa kiiruhdimme takaisin Gennäsin raviradalle, jossa vet check oli juuri alkanut. Jokainen meistä nappasi yhden hevosen ja kiikutti sen eläinlääkärin tarkastettavaksi. "Kaikki hevoset ok", oli eläinlääkäri kuitannut ja toivottanut onnea kilpailuihin. Agendana vielä tänä iltana oli totutella hevosia kilpailupaikan ympäristöön ja tehdä lyhyt treeni jokaisen kanssa. Ninni sai vapaat kädet hioakseen Hnetan passia lähtökuntoon, Emma teki siirtymisiä Kallen kanssa hakien ruunan etuosaa kevyeksi ja takajalkoja kunnolla alle, kun taas itse testasin Perlan säätöjä ovaalibaanalla. Ei se oikein malttanut töltätä pitkin ohjin vaan olisi tahtonut rikkoa raville kokoajan, joten otin mieluummin tässä kohtaa ohjista tukea tölttiin ja toivoisin vain huomenna parasta T2-karsintaluokan suhteen. Perjantai-iltana kisapaikalla pyörähti myös Löfgårdin hevosten vakiofyssari Riina Kulkas, joka kävi jokaisen meidän hevosen läpi ja rusautti paikat kohdilleen. Kulkas oli tullut viikonlopuksi Fiskarsiin seuraamaan issikkamestaruuksia, joten olihan tällainen tilaisuus käytettävä; ehkä tämä olisi juuri se hienosäätö joka siivittäisi meidät voittoon...? Lauantai, karsintapäiväAuringonsäteet piinasivat nukkuvia silmiäni. Huoneen lämpötila oli noussut viime illasta huomattavasti ja olo oli kuin painajaisen jälkeen. Hiki valui hiusrajaa pitkin ja peitto piti potkia heti pois raottaessani silmiä. Emma ja Ninni nukkuivat vielä sikeästi. Oli varmaan vielä liian aikaista nousta, etten herättäisi matkakumppaneitani. Päätin tarkistaa puhelimesta oliko Roslundeilta tullut viestiä yön aikana.
10:34Täh. Apua. Voi ei. EI! "KAIKKI YLÖS ME OLLAAN NUKUTTU POMMIIN!!" kiljaisin paniikissa. Nousin vauhdilla kiskomaan kilpavermeitä päälleni ehtimättä edes katsoa peilistä miltä näytin. Rääkäisystäni säikähtäneenä Emma ja Ninni heräsivät kuin salamaniskusta, tukat sekaisin ja silmät vielä unihiekkaa täynnä, ja alkoivat hekin etsiä päällysvaatteita päälleen. "Mä luulin että Emma pistää herätyskellon", Ninni äimisteli. "Ei kun mä sanoin että Anki pistää." "Ja mä sanoin, että akku loppuu niin voiko Ninni pistää", huohotin suhatessani huonetta edestakaisin etsiessäni mukaan kaiken tarvittavan. Huoneen avain, lompakko, autonavain, kisatakki, joo joo joo. Puuteri, ripsari, ponnari ja kännykkä. "Olin varmaan jo nukahtanu siinä kohtaa", sanoi Ninni puolustuksekseen ja piti ulko-ovea seurueelle auki. "Käyn vielä vessassa ja tuun sit!" Emma huikkasi ja vilkutimme hänelle portaikosta. Sillä välin kun kävin kanslian puolella tarkistamassa lähtöaikataulut kävivät Emma ja Ninni näyttämässä hevosia uudelleen vet checkissä. Oli hienoa, että eläinlääkärin tarkastus tehtiin kilpailujen jokaisena päivänä jotta vain kilpailukuntoiset hevoset osallistuivat koitokseen eivätkä pienimmätkään muutokset jääneet eläinlääkäriltä huomaamatta. Olin onneksi kaikkien hevosteni kanssa viimeisessä luokassa, vaikkakin luokan alkupäässä, joten ehtisimme kuin ehtisimmekin käydä vielä syömässä kenttälounasta kilpailujen ravintola-alueella ja verrytelläkin hevosia ihan riittävästi. Expoalueen vierestä löytyi kalakeittoa ja vohveleita myyvä koju, johon päätimme istua aamupalalle. "Tämähän käy lounaastakin", tuumi Emma. Pidin koko ajan silmällä kelloa ja aikatauluamme. "Parempi vaan, että mahassa on mahdollisimman vähän tavaraa mitä möyriä kun alkaa jännittämään. Otatko Ninni kopin taas Hnetan verryttelystä jos Emma laittaa mulle Kallen valmiiksi sillä aikaa? Perla on vasta viimeisenä, mutta käyn sen selässä jo ihan ensimmäisenä. Ei noiden suoritusten välillä niin paljoa aikaa kulu kuitenkaan, että se ehtisi nollata asetuksensa." Olisi pitänyt olla pelipaikoilla aikaisemmin. Olisi pitänyt totuttaa Perlaa vielä aamulla kisahälinään ja ympäristöön. Olisi pitänyt niin paljon enemmän ja huomasin sen verrytellessäni Perlaa varikkoalueen takana hiekkatiellä sekä siirtyessäni collecting ringiin. Perla oli aivan liian jännittynyt. Se kyttäsi jokaiseen suuntaan, säpsähteli yleisön mylvinnästä ja tikitti kuin aikapommi. Ymmärsin myös nyt, että olihan se vielä liian kokematonkin näihin kilpailuihin.  
Ei auttanut itku markkinoilla. Kalle ja Hneta suorittivat vanhasta kokemuksesta ihan kivasti, vaikkakaan kumpikaan ei ollut aivan täydessä iskussa tänään. Kallelta puuttui tarmo ja Hnetalta kovin vauhti. Molempiin olin kuitenkin hyvin tyytyväinen, vaan parempi voitti ja minkäs sille mahdat! Perlan kanssa oli täysi työ saada se pysymään töltissä kun töltti esitettiin vapain ohjin. Tahtirikkoa oli havaittavissa, mutta onneksi sillä oli luontaisestikin näyttävä ja korkealiikkeinen töltti, joka antoi sentään vähän anteeksi nuoren hevosen jännitystä. Jäin kuitenkin itse vähän himmailemaan hitaassa töltissä, joka rokotti pistesaalista. Kaikki ratsastamani hevoset pääsivät kuin pääsivätkin kuitenkin jatkoon huomiseen finaalipäivään. Siitä ei kuitenkaan ollut suuria odotuksia enää. Sunnuntai, finaalipäiväNäin painajaisia koko viime yön. En saanut kunnolla nukutuksi, joten huolta pommiin nukkumisesta ei ollut. Herätin Emman ja Ninnin hyvissä ajoin aamupalalle, jonka jälkeen suuntasimme jälleen raviradalle. Odotellessamme ensimmäisen T1-luokan alkua pyörähdimme shopping-alueella. Mitäänhän en varsinaisesti tarvinnut, mutta myynnissä oli liikaa kaikkea kivaa jota vain ei voinut ohittaa. Perlalle löytyi uudet islantilaisuitset sekä islannin väreissä komeillut satulahuopa, tallin yhteiseen käyttöön ostin pari harjakassia ja VIM2022-seinäkalenterin. Molemmille kisahoitajiksi lähteneille ostin kiitokseksi käsinneulotut islantilaisvillapaidat eli lopapeysat. Emma valitsi metsänvihreän Riddari-mallin ja Ninni ruosteenvärisen Alasuqin. Näille tosin ei vielä ollut näissä hellelukemissa käyttöä, vaan ne menivät suoraan auton takapenkille odottamaan. Jännitys kisapaikalla oli käsin kosketeltavaa. Yleisö hurrasi etenkin suomalaisratsukoiden kohdalla ennennäkemättömän innokkaasti ja ratsukko toisensa perään tuuletti hyvän suorituksen merkiksi. Minua jännitti, mutta lähtisin silti suorituksiin hymyssä suin ja olisin onnellinen edes finaalipäivään pääsystä. Yrittäisin ainakin. Taso näissä kilpailuissa oli myös todella kova; ratsukoita oli tullut Fiskarsiin ympäri Eurooppaa ja jäin vain pohtimaan kuinka monta islantilaislähtöistä hevosta tulisi Suomen maalla myyntiin näiden kilpailuiden jälkeen kun hevosia ei voinut viedä takaisin kotimaahansa Islantiin (onneksi ei ollut nyt rahaa ostaa eikä tilaa uuteen hevoseen, vaikka iskinkin silmäni punahallakkoon Vísla frá Winmouriin...). Täksi päiväksi myös äiti ja isä olivat saapuneet Fiskarsiin tytärtään kannustamaan. Äiti oli painattanut tummansinisen t-paidan jonka selässä komeili ANKI FRYKBERG - FINLAND, joka tietysti huvitti minua ja isää - äiti oli suurin fanini ja oli jakelemassa nimikkopaitoja jokaiselle suomalaiselle joka sen vain halusi vastaanottaa. Päivän verkat hoidettiin aikalailla samalla kaavalla kuin eilen, mutta kävin vielä jokaisen kanssa Emman ja Ninnin ratsastuksen jälkeen kokeilemassa tarkemmin hevosten tämän päivän mielialat selästä käsin. Jokaisen hevosen kohdalla tavoitteeni oli ensin pehmitellä niiltä matkajäykkyyksiä pois ja sitten päivä päivältä lisätä volyymia; kohti kisamoodia säilyttäen kuitenkin pehmeyden ja rentouden. P2-luokka oli päivän ensimmäinen luokka, joten verryttelylle olisi ollut enemmänkin aikaa mutta kuumuudesta johtuen pidin sen melko lyhyenä. Passilajit eivät olleet oma juttuni laisinkaan, mutta viisikäyntihevosen omistajana oli "pitänyt" laajentaa omaa repertuaaria siihenkin suuntaan. Sinänsä oli onni, että P2-luokassa aika ratkaisi. Periaatteessa riitti siis, että ajanottoalueen sisäpuolella meni passia niin lujaa kuin hevosen kintuista pääsi. Ninni ojensi Hnetan minulle ja totesi lämmitelleensä säästeliäästi, mutta hevosen tuntuneen ihan hyvältä. Ei muuta kuin passirataa kohti ja passifiilis päälle! Sain laukan kautta Hnetan helposti passiin ja ajanottopisteestä annoin sen venyttää askelta täyteen vauhtiin. Tuntui kuitenkin, että oma istuntani esti sitä pääsemästä parhaaseen suoritukseen, vaikka passissa pysyttiinkin koko suoran ajan. Juoksulle tuli aikaa 7.54" ja se riitti mestaruushopeaan. Ohhoh, tölttiratsastajakin pärjäsi näköjään passiluokissa kun oli tarpeeksi laadukas peli alla! Omien suoritusten välissä istuin välillä katsomossa kannustamassa muita suomalaisratsukoita, välillä kävin tsekkaamassa Emman ja Ninnin tilannetta tallialueella. Heillä oli kuitenkin homma paremmin kuin hyvin hallussa, he olivat jakaneet vastuuta itsenäisesti niin, että Ninni lämmitteli hevosia ja Emma hoiti niitä kuntoon ja pois radalta. Suorituksen jälkeen jokainen hevonen pääsi virkistävään vesipesuun ja tarhaan lepäilemään. Pienen hengähdystauon jälkeen minulle ojennettiin kävelytetty Kalle, jonka kanssa kävin tekemässä viime hetken säädöt ennen kisasuoritusta. Radalla Kalle tuntui hyvältä, mutta olisi ehkä saanut olla vähän energisempi. Taisi kuumuus verottaa hänenkin virtaa, sillä usein Kalle syttyy finaalissa entisestään. Kalle oli kuitenkin todella varma läpi suorituksen ja vain yksi pieni rikko tapahtui (jota toinen tuomari ei onneksi edes nähnyt). Pisteitä saatiin jopa 8.44 ja lopullinen sija oli toinen - siis tästäkin luokasta tuli mestaruushopeaa. Ennen kisoja tavoitteeni Kallen kanssa oli päästä edes kymmenen parhaan joukkoon, joten ei tässä paljoa tyytyväisempi voisi olla. Vaikkakin vielä se kultainen issikkapatsas oli saavuttamatta... Ennen T2-luokan alkua taivaalle alkoi nopeasti kertyä tummia pilviä ja ehdin jo ajatella viikkokausien hellerupeaman repeävän nyt ukkosmyrskyksi. Muutama pisara sieltä saatiin niskaamme, mutta se oli ainoastaan virkistävää paksuissa kisavaatteissa hikoilleena. Perlan kanssa suoritettava luokka oli se, mitä kisoilta eniten odotin. Minulla oli kuitenkin suuret odotukset Perlan tulevaisuuden suhteen ja kyseessä oli kuitenkin ykköslajini T2, mutta Perlan kokemattomuus voisi kääntyä meitä vastaan; toisaalta se oli jo eilen päässyt maistamaan ison maailman kilpailuja ja saattaisi tänään pystyä ottamaan rennommin. Olin innoissani, mutta vähän peloissanikin, mutta Emma ja Ninni saivat minulle juuri oikean fiiliksen lämmittelyssä. "Perla näyttää niin hyvältä! Vitsi mikä töltti, pidät vaan keskivartalon tuen tosi voimakkaana!" Ninni kannusti ja molemmat näyttivät peukkuja siirtyessäni collecting ringiin. Kaiuttimista kajahti kasarisuosikkini Bruce Springsteenin Dancing In The Dark, jonka olin ilmoittanut kisakappaleekseni. Se toi minulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä suoritukseen, ja yleisön kannustaessa minut radalle päätin, että nyt näytämme sen mistä meidät on tehty! Perla sai itseluottamuksestani lisää hyvää energiaa ja tunsin kuinka se kasvoi allani ja pehmeni jännityksensä alta. Nyt ei tarvinnut väkisin vääntää hymyä, vaan virne kumpusi kasvoilleni vaistomaisesti päästäessäni ohjat vapaiksi ja vilkuttaessani pauhaavalle yleisölle. Välillä piti kuitenkin keskittyä pitämään Perlan töltillä, jolloin ilme vakavoitui hetkellisesti ja kaikki fokus oli ratsastuksessa fiilistelyn sijaan. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja suorituksen jälkeen mitali kävi jo mielessä ja siksi seuratessani muiden suoritusten kohoamista tulostaulussa meidän yläpuolellellemme olivat omat fiilikset ovähän sekavat. Jälkikäteen ajateltuna ei kuitenkaan voi olla muuta kuin tyytyväinen, sillä teimme hienon suorituksen nuorella hevosella hurjan kovassa seurassa; pisteitä 7.38 ja sijoitus 5/7. Kovat olivat kuitenkin vastustajat, eikä tällä kertaa pistepotti riittänyt palkintosijoille Perlan kanssa. Toiseksi viimeiseen finaaliluokkaan, eli V1-nelikäyntiin oli edennyt Sofie Roslund Kafkalla. Siskonsa Marie ja Prettur olivat karsiutuneet eilen pois finaalista, mikä ei pullamössöpretturilta ollut mikään yllätys. Sofie ratsasti eleettömästi ja hienossa harmoniassa Kafkan kanssa ja uskokaa tai älkää - siitä seurasi peräti kolmas hopeamitali Löfgårdiin. Huh, siis meidän tallilla on kolme mestaruushopeaa tänä vuonna! (Vaikka paluumatkalla hieman näiversikin se, että olimme olleet näin monesti näin lähellä kultaa... Ensi vuonna ollaan piirun verran parempia!)
|
|
|
|
Post by Henni Lahti on Dec 2, 2022 10:56:30 GMT
Karvamammutti nimeltä Kalle
2.12.2022 “Ja täältä löytyy meidän Kalle-Kustaa" Anki kertoo iloisena ja vetää karsinan oven auki, jolloin näen hiirakon – todella karvaisen- islanninhevosen. Tai sellainen sen pitäisi olla, mutta itse näen tässä oletetussa hevosessa lähinnä mummolan newfoundlandinkoiran. “Ihan varoituksen sana vaan, se on melkosen jäärä” Anki toteaa laittaessaan kädet puuskaan rintansa eteen. “Ei oo vaan yks tai kaks kertaa kun sitä on metsästetty tarhasta koko iltapäivä” Astun lähemmäs Kallea hymyillen ja rapsutan sitä sen tuuhean otsaharjan alta. Kummallisen karvainen hevoseläin katsahtaa minua tummat suuret silmät ilkikurisesti kimmeltäen. “Kyllä mä tiiätkö taisin jo rakastua. Tapellaan sit vaikka siitä sisälletulosta, eiköhän meillä joskus ala sujua” totean kikattaen kun ruuna tuuppaa kylkeäni taskusta löytyvien herkkujen toivossa. Melkonen vainukoira – tajusi heti että taskussa on porkkanaa. “Oon ihan varma siitä että sujuu! Ihana että meidän Kallekin löysi nyt itelleen ihmisen” Anki lepertelee islanninhevoselle. “Olikos sulla muuten kokemusta issikoista ennestään?” hän jatkaa. “Ei yhtään, oon ihan untuvikko näiden suhteen. Kaipa mää opin” naureskelen vaivaantuneena. “Mut muuten oon ratsastanut kymmenisen vuotta” kiirehdin vielä lisäämään, ettei se vaan luule mun olevan aivan ruohonjuuritasolla hevosten kanssa. “Mä voin luvata että tän jälkeen ei oo paluuta muihin hevosiin. Issikat ottaa ensin pikkusormen, sen jälkeen koko käden” Anki nauraa rapsuttaen Kallea. Mun hymy ulottuu varmaan korvasta korvaan. En ollut ees ymmärtänyt miten kova ikävä mulla oli hevosten pariin. "Lähetkö kahville? Voisin keittää" Anki kysäisee, jolloin ilman muuta suostun. Ehkä jonkun muunkin kahvihammasta kolottaisi niin, että törmäsin muihinkin tallilaisin? |
|
|
|
Post by Henni Lahti on Dec 4, 2022 9:22:36 GMT
Kahvipaketin velkaa
4.12.2022
Bussin tasainen hurina meinaa nukuttaa minut siihen paikkaan, kun se lopulta pysähtyy Löfgårdin pysäkille. Taivaalta hiljaa satanut lumisade sai maiseman näyttämään satumaiselta. Töissä oli ollut parin päivän ajan hirveä kiire, ja arjen epätietoisuus sai oloni melko stressaantuneeksi. Yhteishaussa ei vieläkään ollut tärpännyt. En edes pysy kärryillä hakukertojeni määrästä, mutta koulun ovet eivät millään tunnu aukeavan minulle. Milloin mä oikeasti voisin jättää kaupan kassalla seisomisen ja päästä oikeaan opiskelijaelämään kiinni?
“Olitkos sä jäämässä tässä pois?” bussikuski, vanha mies kysyy ystävällisesti ratin takaa saaden minut havahtumaan mietteistäni.
“Aa joo sori” takeltelen kiusaantuneena samalla kun lähden tavaroideni kanssa toikkaroimaan kohti takaovea.
“Kiitos!” huikkaan vielä ennen kun astun ulos- perkeleen kylmään talvi-ilmaan, johon olin taas alipukeutunut. Miksei sitä ikinä osannut laittaa sopivan verran vaatetta päälle? Askelteni alla pehmeä lumikerros narskuu. Vaikka vielä on suhteellisen lämmintä siihen nähden, mitä tulevan pitää, tuntui alkutalven pikkupakkaset aina paljon kylmemmältä kuin ne, jolloin pakkaslukemat ovat kaksinumeroisia. Kiskon takin kaulusta ylemmäs ja tungen kädet syvälle taskuihini. Olisinpa tajunnut ottaa edes hanskat mukaan.
Vaikka mä olin käynyt Löfgårdissa vasta kerran, oli mulla silti niin kotoisa olo kun astelin talliin sisään. Viimeksi talli oli uhkunut tyhjyyttään, saaden minut jäämään Ankin ja hevosten kanssa keskenään. Tällä kertaa onni oli potkinut paremmin, sillä huomasin heti muutamat uudet kasvot.
“No mitäsmitäs, ollaanko me saatu uutta väkeä Löfgårdiin?” vaaleanpunahiuksinen nainen kysyy iloisesti hymyillen. “Kirsikka” , hän vielä toteaa perään. Kenties se oli hänen nimensä, eikä kourassa olevan jogurttipurkin maku- tai sitten molemmat olivat kirsikoita.
“Henni”, esittelen itseni ehkä hieman ujosti. Normaalisti mä olisin kuin papupata uusienkin ihmisten kanssa, mutta täällä mä jotenkin jännitän. Näin pienellä tallilla porukka olisi varmastti jo niin yhteen hitsautunut, että nyt ei tohtisi lähteä sooloilemaan omiaan.
“Onko sulla joku oma heppa täällä vai käyt tunneilla vai mikäs kuvio?” Kirsikka tenttaa jogurttia suuhunsa lappaen saaden myös toisesta karsinasta vaaleahiuksisen naisen tulemaan paikalle.
“Kallen hoitajana alotin hetki sitten” kerron lyhyesti pieni hymy kasvoillani, “ja nyt kai pitäs lähtee etsimään se jostain” naurahdan perään, kun huomaan ruunan karsinan ammottavan tyhjyyttään.
“Ai mä en tiennyt että sillä on nykyään hoitaja! Mä kerkesin jo siivota sen karsinan hetki sitten, toivottavasti et pahastu. Oon muuten Ninni” ,nainen pahoittelee saaden mut nauramaan.
“En todellakaan suutu, kiitos avusta!” kiitän ja esittelen itseni Henniksi. Molemmat vaikuttavat onneksi mukavilta, eikä lainkaan koppavilta, kuten isossa ratsastuskoulussa aikoinaan joillain vanhemmilla kävijöillä oli tapana. Lyhyen otannan perusteella täällä ei sellaiselle käytökselle olisi sijaa.
“Mistähän mä mahtasin löytää Kallen?” kysäisen laskiessani Adidaksen mustan treenikassin ruunan karsinan vierelle. Olin raahannut mukanani niin kovettunutta ruisleipää kuin kaupasta omenoita, jotka eivät enää kelvanneet ihmisille, mutta hevosille varmasti maistuisi. Olin myös varuiksi ottanut itselleni kypärän mukaan, jos päättäisin lähteä ratsastamaan.
“Haha, onnea vaan! Se on ihan perseestä metsästää tuolta tarhasta. Me voiaan tulla kyl näyttämään missä se on, siellä pitäs löytyä riimut ja narut jo valmiina” Kirsikka toteaa kääntäessään katseensa Ninniin, joka nyökyttelee vieressä myöntymisen merkiksi.
“Se ei tänään oo ollut Kalle-Kustaa vaan joku Pölhö-Kustaa, aamulla oli sellasen työn ja taiston takana saada se tarhaan kun herra ois mielellään lähtenyt omille teilleen jonnekin aivan muualle” Ninni kertoo naureskellen. Hymähdän ja lähden naisten vierellä kohti tallin hevosnarrin olosijaa.
“Oleppa hyvä, me jäähään yleisöks!” Kirsikka raakkuu naurunsa keskeltä hyväntahtoisesti ojentaessaan mulle riimunnarun.
“Kahvipaketista vetoa, että mä saan sen viiden minuutin sisällä tuolta ulos?” Heitän vitsillä tarpoessani portista itsevarmana kohti hiirakkoa.
“Sovittu!” takaani kiljaistaan kuin yhdestä suusta niin muikeat hymyt naamalla, että Ninnin ja Kirsikan mielestä voitto heille on taattu.
Olen jo melkein ruunan luona ja kun ojennan kättäni sitä kohti, se lähtee lennokasta ravia peräpää törähdellen tarhan toiseen laitaan.
“Semmoset neljä minuuttia aikaa tai oot kaffet auki!” Ninni hihkuu tuijottaen puhelimen kelloaan.
“Pitikin mennä sanomaan!” huudan takasiin muka lannistuneena, vaikka oikeasti olen vielä melko itsevarma. Kyllä tuo poni tuolta tulisi ennen kun oon sumpit velkaa. Perkele.
Sama kaava toistuu vielä kolmisen kertaa ennen kuin maassa lojuvat heinät vievät lopulta voiton, jolloin Kalle-Kustaa pysähtyy syömään vihreänruskeita korsia hyvällä ruokahalulla. Napsauttaessani riimunnarun kiinni katson voittajan elkein tyttöjä kohti, jolloin näen ilmassa läimähtävän ylävitosen.
“Semmoset puoltoista minuuttia yliaikaa!” Kirsikka nälväisee iloisena kun talsin hiirakko ruuna käsipuolessani heidän ohitseen näyttäen leikkimielisesti keskisormea muka vihaisena.
“Kultakatriinaa vai Juhlamokkaa” kysyn ikään kuin heillä olisi siihen jotain päätösvaltaa. Varmasti toisin kotona lojuvan Juhla-Mokan, jota mä en ole suuhuni kaatamassa. Mulle kelpaa vain Kultakatriina- paras kahvi mitä maa päällään kantaa.
“Kaikki käy!” viereen pölähtänyt Anki toteaa ja jatkaa, “ihan kelpo suoritus, mut oota vaan, joku päivä Kalle ei oo noin armollinen sulle!”
“Sitä odotellessa” naurahdan ja lähdemme porukalla iloisen puheensorinan siivittämänä kohti tallirakennusta.
|
|
