|
|
Post by Anki Frykberg on Feb 24, 2022 18:36:31 GMT
 ruunikonkimo tamma om. Löfgård |
|
|
|
Post by Kirsikka Salo on Mar 19, 2022 14:16:39 GMT
Yksipuolista rakkautta ensisilmäyksellä
19.03.2022 ”Huomenta Kirsikka”, kuuluu väsynyt ääni keittiöstä, kun Kirsikka kävelee sinne. Siellä on Kirsikan kämppäkaveri ja hänen yksi läheisimmistä ystävistään, Alva, juomassa kahvia puhelintaan selaillen. ”Huomenta”, Kirsikka vastaa hymyillen ja kävelee jääkaapille leveästi haukotellen. On lauantaiaamu, kello on jotain vähän kymmenen jälkeen, mutta kaksikko on ihme kyllä herännyt jo nyt. Kirsikka ottaa jääkaapista appelsiinimehupurkin ja kaataa mehua lasiinsa. ”Hei Kirsikka, eikö totta että etsit uutta tallia jolla voisit taas alkaa käymään ratsastamassa ja hoitamassa hevosia?” Alva kysyy, kun Kirsikka istuutuu mehulasin kanssa hänen eteensä. Kirsikka nyökkää ja muistelee edellistä tallia, jossa opetus oli ehkä taitotasoltaan taitavaa, mutta tunnelma oli inhottava ja hevosten hoitaminen oli aina kuin lasinsiruilla kävelemistä, kun tallimestari valvoi nurkan takana. ”Noh, täällä näkyy, että joku uusi islanninhevostalli… Löfgård etsii hoitajia hevosilleen. Niitä on seitsemän, kaikki islanninhevosia. Sullahan on niistä jo kokemusta”, Alva kertoo. ”Mitä! Näytä!” Kirsikka huudahtaa ja Alva ojentaa puhelimensa pinkkihiuksiselle ystävälleen. Kirsikka lukee ilmoituksen nopeasti ja nousee seisomaan. ”Alva, sä olet mahtava! Kiitoskiitoskiitos! Sinne on näköjään puolentunnin bussimatka… Mä taidan lähtee heti käymään siellä, käyn tullessa hakemassa vaikka Heseltä ruokaa”, Kirsikka toteaa ja antaa Alvan puhelimen takaisin ystävälleen. Alva virnistää iloisesti hyväksymisen merkiksi, kun Kirsikka ryntää keittiöstä pukemaan tallivaatteet ylleen. Kirsikka varmistaa Mapsista, että on oikeassa paikassa ja painaa sitten bussin stop-nappia. Astuessaan ulos bussista Kirsikka huomaakin heti tallin alueineen ihan pysäkin vieressä. ”Tää se sitten taitaa ollakin, issikkatalli Löfgård, kuulostaa hyvältä”, Kirsikka hymähtää itsekseen kävellessään kohti tallia. On aurinkoinen, mutta melko tuulinen sää. Tarhoissa on hevosia ulkoilemassa, joten Kirsikka pysähtyy yhden tarhan luokse katselemaan niitä. Vaikka kevät alkaa kohta saapua, hevosilla on vielä melko pörröiset talvikarvat. Kirsikka hymyilee ja jatkaa sitten kävelemistään kohti talliksi olettamaansa rakennusta. Nainen epäröi pienen hetken oven edessä seisoessaan. Nyt on lauantaiaamu, kello on ehkä hieman yli yksitoista. Saapuikohan hän paikalle liian aikaisin? Kirsikka ei kuitenkaan kauan kerkeä epäröidä, kun tallin ovet aukeavat hänen nenänsä edessään. Sisältä asteleva vaaleahiuksinen nainen hymyilee Kirsikalle. Kirsikka rykäisee. ”Hei, olen Kirsikka Salo ja huomasin, että etsitte hevosillenne hoitajia. Onkohan tallinomistaja paikalla?” nainen terästäytyy nopeasti. ”Tässähän minä olen, Ann-Kristin Frykberg, mutta tuttavallisemmin olen ihan vain Anki. Täällä tosiaankin kaikki hevosemme etsivät vielä hoitajaa, olet saapunut juuri oikeaan paikkaan”, Ankiksi esittäytynyt nainen kertoo sulkiessaan tallin ovet takanaan. Kaksikko rupattelee tallista ja hevosista sekä niiden hoitamisesta hetken, ennen kuin Anki ehdottaa hevosten esittelykierrosta, sillä hänellä ei juuri nyt ole kiire mihinkään. Kirsikka suostuu ideaan, onhan se hyvä saada tietää tallin hevosista itse tallinomistajalta. Kaiken lisäksi nainen vaikuttaa sellaiselta helposti lähestyttävältä ihmiseltä, jonka kanssa on helppo puhua kaikesta. Hevosten esittelykierros alkoi pihatolta, jatkui tarhoille ja päättyy nyt talliin. Kirsikka oli oikeassa siitä, että ainakin Ankin kanssa on helppo puhua. Kirsikka on melko varma, että hän on kertonut melkein kaiken hevostietämyksensä ja -historiansa tallinomistajalle. Hevoset ovat kuitenkin mukava keskustelunaihe. Kirsikka astelee Ankin perässä talliin ja he pysähtyvät heti ensimmäisellä karsinalla. Mikään aikaisemmin esitellyistä hevosista ei sinänsä herättänyt erityisemmin Kirsikan kiinnostusta, vain pihatossa asuva kirjava Prettur-ruuna vaikutti ihan mukavalta yksilöltä. Nyt Kirsikka kuitenkin katseli suoraan kimon hevosen silmiin, joka taas katseli Kirsikkaa epäilevästi. Kirsikka voisi alkaa kirkumaan. Kimo hevonen, vieläpä islanninhevonen, suoraan hänen silmiensä edessä! Kirsikka on halukas kuulemaan lisää tästä hevosesta. ”Tässä on meidän ainoa kimo hevosemme, Hneta-tamma. Sillä on kaksi jälkeläistä, toinen on tuossa viereisessä karsinassa oleva Helkky-tamma, toinen on vasta tämän vuoden alussa syntynyt tammavarsa. Hneta on toisinaan hieman omalaatuinen, sen kanssa toimimiseen tarvitsee porkkanapussia”, Anki selittää. Kirsikka astelee lähemmäs ja katselee tammaa ihastuneena. Se ei oikein näytä pitävän Kirsikasta, mutta nainen on täysin ihastunut kimoon tammaan. ”Niin ne kaikki ovat siis ilman hoitajia?” Kirsikka kysyy ja kääntyy katsomaan Ankia, joka nyökkää vastaukseksi. Nainen kertoo tammasta hieman lisää, mutta Kirsikka on jo tehnyt päätöksensä. Kimot hevoset ovat aina olleet naisen suosikkeja. ”Musta tuntuu, että mä haluan alkaa hoitamaan Hnetaa” Kirsikkaa istuutuu bussinpenkille iloisesti hymyillen. Viimein hänellä on taas hoitohevonen, vieläpä kimo islanninhevonen. Kirsikka on taivaassa ja viestittelee iloisesti Alvan kanssa. ”Sepäs kiva, mutta älä unohda sitä ruokaa  ” Alvan lähettämässä viestissä lukee. Kirsikka naurahtaa hiljaa. Tämä talli vaikuttaa jo nyt paljon mukavammalta paikalta kuin se missä Kirsikka aikaisemmin kävi, joten hänellä on odotukset korkealla. Päällimmäisenä mielessä Kirsikalla on kuitenkin kimo Hneta-tamma. |
|
|
|
Post by Kirsikka Salo on May 25, 2022 16:00:01 GMT
Perjantai 13 keskellä viikkoa 25.05.2022 Kirsikka juoksee kohti bussipysäkkiä hengästyneenä ja huitoo bussikuskille, jotta hän odottaisi naista. Kirsikan päivä ei ollut alkanut hyvin, hän oli nukkunut pommiin jonka vuoksi hänellä oli nyt kiire bussiin. Kaiken lisäksi taivasta peittivät tummat pilvet, joista oli jo alkanut tihuuttaa vettä. Kirsikka ei tietenkään ollut muistanut ottaa sateenvarjoa tai -takkia mukaansa. Naisen onneksi bussikuskiksi oli tänään siunaantunut ystävällinen yksilö, joten Kirsikka ei myöhästynyt bussistaan. Hän istahti hengästyneenä bussin takaosaan ja katseli ikkunasta ulos. Tallikassi oli täpötäynnä, mutta katsellessaan sen sisältöä Kirsikka tajusi unohtaneensa hanskat ja raipan kotiin. Kirsikka tuhahtaa turhautuneena, mutta nojautuu bussin selkämystä vasten. Ei kai tämä tästä enää voisi pahentua oli viimeinen ajatus Kirsikan sulkiessa silmänsä väsyneenä. Tietysti hän oli väärässä. Olisi pitänyt koputtaa puuta ennen nukahtamista. Kirsikka oli nukkunut pysäkkinsä ohi ja sade oli yltynyt kaatosateeksi, joten nainen joutui kävelemään kahden pysäkin välisen matkan ennen kuin pääsi Löfgårdin tiluksille. Kirsikka puuskuttaa hengästyneenä ja kyllästyneenä saapuessaan tallipihalle. Hän on juuri saavuttamaisillaan tallin oven, kun hän liukastuu ja kaatuu nenä edellä kuralätäkköön. Kirsikka kiljaisee ja juuri silloin tallista kävelee ulos sadevaatteisiin kääriytynyt Ragna. "Apua sattuko sua!" nuorempi huudahtaa ja ryntää auttamaan Kirsikkaa ylös. Nainen naurahtaa pienesti ja yrittää putsata ylimääräistä kuraa etumukseltaan, turhaan. "Äh ei sattunu säikähin vaan ku kaaduin niin äkkiä. Ei mulla oo vaihtopaitaa mut olinhan jo valmiiksi märkä", pinkkitukkainen kommentoi hymyillen hieman katkerasti. Kaksikko jutustelee hetken, kunnes Ragna jatkaa matkaansa kohti pihattoa ja Kirsikka itse kävelee talliin. Nuorempi oli tarjonnut Kirsikalle vaihtopaitaa ja -housuja, mutta nainen oli kieltäytynyt ystävällisesti sillä ne olisivat kuitenkin liian pieniä hänelle. Kirsikka suuntaa suoraan Hnetan karsinalle ja jättää laukkunsa karsinan vierelle niin että se ei ole kenenkään tiellä. Karsinassa heiniä mutustava tamma ei vilkaisekkaan Kirsikkaa, joka aukaisee karsinan oven ja pujahtaa sisään. Nainen piilottaa riimun selkänsä taakse ja rapistelee taskussaan olevaa miniporkkanapussia. Kimo tamma nostaa heti päänsä heinistään ja hamuaa turvallaan Kirsikan taskua. Hneta vetäisee päänsä pois tuntiessaan Kirsikan paidan märkyyden, mutta jatkaa nopeasti taskun hamuamista, onhan porkkanat sentään tamman heikkous. Kirsikka naurahtaa pujottaessaan riimun Hnetan päähän ja syöttäessään tammalle palkkioksi pari miniporkkanaa. Vetopaniikin takia tammaa ei saa sitoa kiinni, mutta Kirsikka oli päättänyt lähteä Hnetan kanssa talutuslenkille maastoon sillä sade oli jo lakannut. Ilmeisesti se oli ollut vain voimakas sadekuuro. Ehkä epäröivä auringonpaiste kuivattaisi Kirsikan vaatteet. Nainen tarttuu harjaan ja alkaa harjaamaan kimoa tammaa, joka oli jo laskenut päänsä takaisin heinäkasaan. Hneta oli jo hyväksynyt Kirsikan näiden parin kuukauden aikana, eikä se enää luimistellut tai uhitellut Kirsikalle kun hän saapuu tamman karsinaan. Huolellisesti Kirsikka käy Hnetan kokonaan ja selvittää tamman harjan ja hännän. Viimeiseksi nainen putsaa vielä kimon kaviot, ennen kuin hän ottaa narun ja napsauttaa sen Hnetan riimuun kiinni. Kirsikka maiskauttaa tammalle pari kertaa aukaistessaan karsinan oven kokonaan. "Tulehan tyttöseni, lähdetään kävelylle", Kirsikka hymyilee ja rapistelee porkkanapussia taskussaan. Hneta nostaa heti päänsä heinistä ja kävelee kiltisti Kirsikan perässä ulos. Nainen antaa tammalle porkkanan suunnatessaan yhdelle monista mieluisista leikkipoluista. Kirsikka vetää syvään henkeä ja hengittää raikasta, sateenjälkeistä metsäilmaa. Hnetakin vaikuttaa yllättävän rennolta, vaikka se kävelee reippaasti Kirsikan perässä turpa naisen taskussa kiinni. Kirsikka kävelee eteenpäin märkää metsäpolkua ja katselee samalla maisemia, pitäen silti huolen ettei huomio Hnetasta herpaannu. Tammalla kuitenkin vaikuttaa olevan hyvä päivä, toisin kuin Kirsikalla. "Hneta sulla näyttää menemmän paremmin kuin mulla. Tänään on ollu mahdottoman epäonninen päivä, pelkkä sarja epäonnistumisia", Kirsikka selostaa tammalle ja antaa sille luvan syödä kuusenoksia ja muita metsäpolun reunoilta löytyviä herkkuja. Kaksikko pysähtyy, sillä Hneta nautiskelee innoissaan metsän antimista. Kirsikka rapsuttelee tamman kaulaa ja puhelee sille, miten epäonninen hänen päivänsä on ollut. "Aamu ei alkanu hyvin, Alvakin kimpaantu mulle ku heräsin myöhässä ja sitten unohdin puolet mun kamoista ja kaaduin kuralätäkköön ja ääh", Kirsikka valittelee. Hneta näyttää keskittyvän vain syömisiinsä, mutta se ei haittaa Kirsikkaa. Nainen puhelee tammalle ja kaksikko jatkaa kävelyretkeään. Hneta tallustaa rauhassa Kirsikan vierellä ja nainen antaa tammalle taas yhden porkkanan. Samassa Kirsikka tajuaa, että on alkanut taas ripottelemaan vettä joten nainen kääntyy tielle, jolta on lyhyin reitti takaisin tallille. Hneta ei näytä hätkähtävän sateesta, sitä kiinnostaa vain Kirsikan taskussa olevat porkkanat. Nainen hölkkää eteenpäin ja kaksikko on jo melkein tallipihalla kun Kirsikka kompastuu taaksepäin. Suoraan kuralätäkköön. "Mä en jaksa enää!" Nainen parahtaa maatessaan kuralätäkössä sateen koventuessa. Hämmentynyt Hneta vain seisoo Kirsikan vieressä. Nainen painaa kädet naamalleen ja päästää tuskastuneen kiljahduksen. Kirsikka nostaa kädet kohti taivasta joka on ihan harmaa ja täynnä sadetta. On alkanut uusi kaatosade. Silloin Hneta hörähtää, ehkä hieman hermostuneena ja hamuaa Kirsikan naamaa turvallaan. Nainen hämmästyy ja katsoo Hnetan turpaa. "Anteeksi kultaseni, mennään heti kotiin!" Kirsikka tajuaa ja nousee ylös. Nyt hän on ainakin sopivasti molemmilta puolilta kurainen. Hän syöttää Hnetalle loput porkkanat ja tarttuu riimunnaruun. Kaksikolla ei kuitenkaan ole kiire takaisin, sillä sekä Kirsikka että Hneta ovat jo kuin uitettuja koiria. Kirsikka tietysti kurakuorrutteella höystettynä. |
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Aug 23, 2022 16:28:42 GMT
__________________________________
Issikkamestaruudet
✎ viikonloppuna 19-21. elokuuta 2022 __________________________________
Perjantai, kisamatka alkaa "Seuraavasta ylös ja vasemmalle suuntaan Raasepori", ohjeisti Emma takapenkiltä. Kolmen hevosen Hrímnir-traileri matkasi vaivattomasti Range Roverin vetämänä. Ninni oli seurannut trailerikamerasta Perlan, Kallen ja Hnetan matkustusta silmä kovana, vaikka kaikki kyytiläiset vaikuttivat oikein tyytyväisiltä eivätkä olleet aiheuttaneet pienintäkään kommervenkkiä kopissaan. Näille hevosille tuleva issikkamestaruusturnee olisi jokaiselle ensimmäinen, Peltomaiseman laitamilta avautui Gennäsin ravirata, joka toimi tänä vuonna issikkamestaruuksien kilpailupaikkana. Varikkoalueen parkkipaikka oli jo solkenaan täynnä erikokoisia ja näköisiä hevoskuljetusautoja ja trailereita kun saavuimme perille, eikä aikaakaan kun löysimme autolle sopivan kolon ja aloimme siirtää hevosia trailerista tallialueelle. Viikonlopuksi oli luvattu poikkeuksellisen lämmintä säätä ajankohtaan nähden, joten näillä näkymin hevoset voisivat olla yöt ulkona ja vaihdettaisiin päiväksi varikkopilttuisiin, joihin saisi karsinaverhot kätevästi kiinnitettyä. Kalle ja Hneta pääsivät samaan tarhaan; olivathan ne tarhakavereita kotonakin, mutta Perlan päätin laittaa erilleen omaan tarhaansa sillä tamma joskus känkkäränkkäpäivinään monotti muita ihan huolella. Nyt ei olisi haavereille saumaaa! "Käydäänkö tässä välissä viemässä kamat hotelliin ja syömässä jotain? Tullaan sitten sen jälkeen tekemään pieni iltatreeni vet checkin jälkeen", ehdotin sulkiessani Perlan aitauksen portin. Perla oli silminnähden jännittynyt uudesta ympäristöstä ja se ravasi levottomana tarhan laitoja pitkin välillä vauhdista napaten pientä evästä heinäverkosta. Emma veti vielä viimeisen kisakaapin nitisten tallikatokseen ja pyyhkäisi sitten hikeä otsaltaan. "Mun on pakko päästä suihkuun ennen kuin mennään ihmisten ilmoille. Ihan kauheen hiostava keli!" "Vet check alkaa viideltä, eli aletaas mennä!" Ninni hoputti. Kauempaa taaimmaisten tarhojen suunnalta alkoi kuulua epävireistä hirnuntaa ja silmiä siristämällä erotin meidän oman lehmänkirjavan huutelemassa paikalle saapuneiden ystäviensä perään. Kafka ja Prettur olivat näköjään päässeet perille, he olivat lähteneet Roslundin tuntiratsastajasisarusten kanssa liikenteeseen jo aiemmin aamulla. Näpytin siskoksille viestin Whatsapissa: [Anki 15:03] Miten meni matka? Löydettiin tarhasta tuttuja hevosia :-D Tsemppiä huomiseen, muistakaan tutustua hevosten kanssa alueeseen niin ei tule turhia kyttäämisiä radalla!Fiskarsin kylä ihastutti heti ensinäkemältä. Yli satavuotiset tiilitalot kertoivat omaa historiaansa ruukkiajoilta ja vanhoista tehtaista oli tehty nyt hurmaavia majataloja ja kahviloita, joista olisin halunnu käydä jokaisessa. Olin tehnyt varauksen meille kaikille kolmelle Hotelli & Ravintola Wanhaan Makasiiniin, joka sijaitsi lähes paraatipaikalla solisevan joen rannalla. Vedimme painavat matkalaukkumme portaikkoa (!) pitkin huoneeseemme, josta oli näkymä kylän pääraitille. Emmalla tuntui kuluvan ikuisuus suihkussa. Senkin jälkeen kun veden virtaus oli sammutettu, ei kylpyhuoneen ovi auennut. "Mikähän sillä kestää?" Ninni ihmetteli ja kuori nälissään mandariinia sängynpohjalla. "Varmaan pitää föönata ja muotoilla hiukset", vastasin. "Tai laittaa ripsaria. Ollaanhan tässä kuitenkin lähdössä syömään." Ninni katsahti kelloa, joka naksahti juuri sopivasti tasatunnin merkiksi. "Ei muuten olla. Ei me ehitä millään tunnissa." "Toimiikohan Woltti täällä?" "No ei taatusti, ei se toimi Sipoossakaan. Kokele jos Foodoralta sais jotain nopeesti." Foodora ei jättänyt meitä pulaan, vaan saimme sen kautta tilattua joltain Raaseporilaiselta nepalilaisravintolalta annokset hotellille toimitettuna. Vartin päästä huoneen oveen koputettiin ja aloimme mättämään ruokaa naamaamme kelloa vasten kilvoitellen. Talla pohjassa kiiruhdimme takaisin Gennäsin raviradalle, jossa vet check oli juuri alkanut. Jokainen meistä nappasi yhden hevosen ja kiikutti sen eläinlääkärin tarkastettavaksi. "Kaikki hevoset ok", oli eläinlääkäri kuitannut ja toivottanut onnea kilpailuihin. Agendana vielä tänä iltana oli totutella hevosia kilpailupaikan ympäristöön ja tehdä lyhyt treeni jokaisen kanssa. Ninni sai vapaat kädet hioakseen Hnetan passia lähtökuntoon, Emma teki siirtymisiä Kallen kanssa hakien ruunan etuosaa kevyeksi ja takajalkoja kunnolla alle, kun taas itse testasin Perlan säätöjä ovaalibaanalla. Ei se oikein malttanut töltätä pitkin ohjin vaan olisi tahtonut rikkoa raville kokoajan, joten otin mieluummin tässä kohtaa ohjista tukea tölttiin ja toivoisin vain huomenna parasta T2-karsintaluokan suhteen. Perjantai-iltana kisapaikalla pyörähti myös Löfgårdin hevosten vakiofyssari Riina Kulkas, joka kävi jokaisen meidän hevosen läpi ja rusautti paikat kohdilleen. Kulkas oli tullut viikonlopuksi Fiskarsiin seuraamaan issikkamestaruuksia, joten olihan tällainen tilaisuus käytettävä; ehkä tämä olisi juuri se hienosäätö joka siivittäisi meidät voittoon...? Lauantai, karsintapäiväAuringonsäteet piinasivat nukkuvia silmiäni. Huoneen lämpötila oli noussut viime illasta huomattavasti ja olo oli kuin painajaisen jälkeen. Hiki valui hiusrajaa pitkin ja peitto piti potkia heti pois raottaessani silmiä. Emma ja Ninni nukkuivat vielä sikeästi. Oli varmaan vielä liian aikaista nousta, etten herättäisi matkakumppaneitani. Päätin tarkistaa puhelimesta oliko Roslundeilta tullut viestiä yön aikana.
10:34Täh. Apua. Voi ei. EI! "KAIKKI YLÖS ME OLLAAN NUKUTTU POMMIIN!!" kiljaisin paniikissa. Nousin vauhdilla kiskomaan kilpavermeitä päälleni ehtimättä edes katsoa peilistä miltä näytin. Rääkäisystäni säikähtäneenä Emma ja Ninni heräsivät kuin salamaniskusta, tukat sekaisin ja silmät vielä unihiekkaa täynnä, ja alkoivat hekin etsiä päällysvaatteita päälleen. "Mä luulin että Emma pistää herätyskellon", Ninni äimisteli. "Ei kun mä sanoin että Anki pistää." "Ja mä sanoin, että akku loppuu niin voiko Ninni pistää", huohotin suhatessani huonetta edestakaisin etsiessäni mukaan kaiken tarvittavan. Huoneen avain, lompakko, autonavain, kisatakki, joo joo joo. Puuteri, ripsari, ponnari ja kännykkä. "Olin varmaan jo nukahtanu siinä kohtaa", sanoi Ninni puolustuksekseen ja piti ulko-ovea seurueelle auki. "Käyn vielä vessassa ja tuun sit!" Emma huikkasi ja vilkutimme hänelle portaikosta. Sillä välin kun kävin kanslian puolella tarkistamassa lähtöaikataulut kävivät Emma ja Ninni näyttämässä hevosia uudelleen vet checkissä. Oli hienoa, että eläinlääkärin tarkastus tehtiin kilpailujen jokaisena päivänä jotta vain kilpailukuntoiset hevoset osallistuivat koitokseen eivätkä pienimmätkään muutokset jääneet eläinlääkäriltä huomaamatta. Olin onneksi kaikkien hevosteni kanssa viimeisessä luokassa, vaikkakin luokan alkupäässä, joten ehtisimme kuin ehtisimmekin käydä vielä syömässä kenttälounasta kilpailujen ravintola-alueella ja verrytelläkin hevosia ihan riittävästi. Expoalueen vierestä löytyi kalakeittoa ja vohveleita myyvä koju, johon päätimme istua aamupalalle. "Tämähän käy lounaastakin", tuumi Emma. Pidin koko ajan silmällä kelloa ja aikatauluamme. "Parempi vaan, että mahassa on mahdollisimman vähän tavaraa mitä möyriä kun alkaa jännittämään. Otatko Ninni kopin taas Hnetan verryttelystä jos Emma laittaa mulle Kallen valmiiksi sillä aikaa? Perla on vasta viimeisenä, mutta käyn sen selässä jo ihan ensimmäisenä. Ei noiden suoritusten välillä niin paljoa aikaa kulu kuitenkaan, että se ehtisi nollata asetuksensa." Olisi pitänyt olla pelipaikoilla aikaisemmin. Olisi pitänyt totuttaa Perlaa vielä aamulla kisahälinään ja ympäristöön. Olisi pitänyt niin paljon enemmän ja huomasin sen verrytellessäni Perlaa varikkoalueen takana hiekkatiellä sekä siirtyessäni collecting ringiin. Perla oli aivan liian jännittynyt. Se kyttäsi jokaiseen suuntaan, säpsähteli yleisön mylvinnästä ja tikitti kuin aikapommi. Ymmärsin myös nyt, että olihan se vielä liian kokematonkin näihin kilpailuihin.  
Ei auttanut itku markkinoilla. Kalle ja Hneta suorittivat vanhasta kokemuksesta ihan kivasti, vaikkakaan kumpikaan ei ollut aivan täydessä iskussa tänään. Kallelta puuttui tarmo ja Hnetalta kovin vauhti. Molempiin olin kuitenkin hyvin tyytyväinen, vaan parempi voitti ja minkäs sille mahdat! Perlan kanssa oli täysi työ saada se pysymään töltissä kun töltti esitettiin vapain ohjin. Tahtirikkoa oli havaittavissa, mutta onneksi sillä oli luontaisestikin näyttävä ja korkealiikkeinen töltti, joka antoi sentään vähän anteeksi nuoren hevosen jännitystä. Jäin kuitenkin itse vähän himmailemaan hitaassa töltissä, joka rokotti pistesaalista. Kaikki ratsastamani hevoset pääsivät kuin pääsivätkin kuitenkin jatkoon huomiseen finaalipäivään. Siitä ei kuitenkaan ollut suuria odotuksia enää. Sunnuntai, finaalipäiväNäin painajaisia koko viime yön. En saanut kunnolla nukutuksi, joten huolta pommiin nukkumisesta ei ollut. Herätin Emman ja Ninnin hyvissä ajoin aamupalalle, jonka jälkeen suuntasimme jälleen raviradalle. Odotellessamme ensimmäisen T1-luokan alkua pyörähdimme shopping-alueella. Mitäänhän en varsinaisesti tarvinnut, mutta myynnissä oli liikaa kaikkea kivaa jota vain ei voinut ohittaa. Perlalle löytyi uudet islantilaisuitset sekä islannin väreissä komeillut satulahuopa, tallin yhteiseen käyttöön ostin pari harjakassia ja VIM2022-seinäkalenterin. Molemmille kisahoitajiksi lähteneille ostin kiitokseksi käsinneulotut islantilaisvillapaidat eli lopapeysat. Emma valitsi metsänvihreän Riddari-mallin ja Ninni ruosteenvärisen Alasuqin. Näille tosin ei vielä ollut näissä hellelukemissa käyttöä, vaan ne menivät suoraan auton takapenkille odottamaan. Jännitys kisapaikalla oli käsin kosketeltavaa. Yleisö hurrasi etenkin suomalaisratsukoiden kohdalla ennennäkemättömän innokkaasti ja ratsukko toisensa perään tuuletti hyvän suorituksen merkiksi. Minua jännitti, mutta lähtisin silti suorituksiin hymyssä suin ja olisin onnellinen edes finaalipäivään pääsystä. Yrittäisin ainakin. Taso näissä kilpailuissa oli myös todella kova; ratsukoita oli tullut Fiskarsiin ympäri Eurooppaa ja jäin vain pohtimaan kuinka monta islantilaislähtöistä hevosta tulisi Suomen maalla myyntiin näiden kilpailuiden jälkeen kun hevosia ei voinut viedä takaisin kotimaahansa Islantiin (onneksi ei ollut nyt rahaa ostaa eikä tilaa uuteen hevoseen, vaikka iskinkin silmäni punahallakkoon Vísla frá Winmouriin...). Täksi päiväksi myös äiti ja isä olivat saapuneet Fiskarsiin tytärtään kannustamaan. Äiti oli painattanut tummansinisen t-paidan jonka selässä komeili ANKI FRYKBERG - FINLAND, joka tietysti huvitti minua ja isää - äiti oli suurin fanini ja oli jakelemassa nimikkopaitoja jokaiselle suomalaiselle joka sen vain halusi vastaanottaa. Päivän verkat hoidettiin aikalailla samalla kaavalla kuin eilen, mutta kävin vielä jokaisen kanssa Emman ja Ninnin ratsastuksen jälkeen kokeilemassa tarkemmin hevosten tämän päivän mielialat selästä käsin. Jokaisen hevosen kohdalla tavoitteeni oli ensin pehmitellä niiltä matkajäykkyyksiä pois ja sitten päivä päivältä lisätä volyymia; kohti kisamoodia säilyttäen kuitenkin pehmeyden ja rentouden. P2-luokka oli päivän ensimmäinen luokka, joten verryttelylle olisi ollut enemmänkin aikaa mutta kuumuudesta johtuen pidin sen melko lyhyenä. Passilajit eivät olleet oma juttuni laisinkaan, mutta viisikäyntihevosen omistajana oli "pitänyt" laajentaa omaa repertuaaria siihenkin suuntaan. Sinänsä oli onni, että P2-luokassa aika ratkaisi. Periaatteessa riitti siis, että ajanottoalueen sisäpuolella meni passia niin lujaa kuin hevosen kintuista pääsi. Ninni ojensi Hnetan minulle ja totesi lämmitelleensä säästeliäästi, mutta hevosen tuntuneen ihan hyvältä. Ei muuta kuin passirataa kohti ja passifiilis päälle! Sain laukan kautta Hnetan helposti passiin ja ajanottopisteestä annoin sen venyttää askelta täyteen vauhtiin. Tuntui kuitenkin, että oma istuntani esti sitä pääsemästä parhaaseen suoritukseen, vaikka passissa pysyttiinkin koko suoran ajan. Juoksulle tuli aikaa 7.54" ja se riitti mestaruushopeaan. Ohhoh, tölttiratsastajakin pärjäsi näköjään passiluokissa kun oli tarpeeksi laadukas peli alla! Omien suoritusten välissä istuin välillä katsomossa kannustamassa muita suomalaisratsukoita, välillä kävin tsekkaamassa Emman ja Ninnin tilannetta tallialueella. Heillä oli kuitenkin homma paremmin kuin hyvin hallussa, he olivat jakaneet vastuuta itsenäisesti niin, että Ninni lämmitteli hevosia ja Emma hoiti niitä kuntoon ja pois radalta. Suorituksen jälkeen jokainen hevonen pääsi virkistävään vesipesuun ja tarhaan lepäilemään. Pienen hengähdystauon jälkeen minulle ojennettiin kävelytetty Kalle, jonka kanssa kävin tekemässä viime hetken säädöt ennen kisasuoritusta. Radalla Kalle tuntui hyvältä, mutta olisi ehkä saanut olla vähän energisempi. Taisi kuumuus verottaa hänenkin virtaa, sillä usein Kalle syttyy finaalissa entisestään. Kalle oli kuitenkin todella varma läpi suorituksen ja vain yksi pieni rikko tapahtui (jota toinen tuomari ei onneksi edes nähnyt). Pisteitä saatiin jopa 8.44 ja lopullinen sija oli toinen - siis tästäkin luokasta tuli mestaruushopeaa. Ennen kisoja tavoitteeni Kallen kanssa oli päästä edes kymmenen parhaan joukkoon, joten ei tässä paljoa tyytyväisempi voisi olla. Vaikkakin vielä se kultainen issikkapatsas oli saavuttamatta... Ennen T2-luokan alkua taivaalle alkoi nopeasti kertyä tummia pilviä ja ehdin jo ajatella viikkokausien hellerupeaman repeävän nyt ukkosmyrskyksi. Muutama pisara sieltä saatiin niskaamme, mutta se oli ainoastaan virkistävää paksuissa kisavaatteissa hikoilleena. Perlan kanssa suoritettava luokka oli se, mitä kisoilta eniten odotin. Minulla oli kuitenkin suuret odotukset Perlan tulevaisuuden suhteen ja kyseessä oli kuitenkin ykköslajini T2, mutta Perlan kokemattomuus voisi kääntyä meitä vastaan; toisaalta se oli jo eilen päässyt maistamaan ison maailman kilpailuja ja saattaisi tänään pystyä ottamaan rennommin. Olin innoissani, mutta vähän peloissanikin, mutta Emma ja Ninni saivat minulle juuri oikean fiiliksen lämmittelyssä. "Perla näyttää niin hyvältä! Vitsi mikä töltti, pidät vaan keskivartalon tuen tosi voimakkaana!" Ninni kannusti ja molemmat näyttivät peukkuja siirtyessäni collecting ringiin. Kaiuttimista kajahti kasarisuosikkini Bruce Springsteenin Dancing In The Dark, jonka olin ilmoittanut kisakappaleekseni. Se toi minulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä suoritukseen, ja yleisön kannustaessa minut radalle päätin, että nyt näytämme sen mistä meidät on tehty! Perla sai itseluottamuksestani lisää hyvää energiaa ja tunsin kuinka se kasvoi allani ja pehmeni jännityksensä alta. Nyt ei tarvinnut väkisin vääntää hymyä, vaan virne kumpusi kasvoilleni vaistomaisesti päästäessäni ohjat vapaiksi ja vilkuttaessani pauhaavalle yleisölle. Välillä piti kuitenkin keskittyä pitämään Perlan töltillä, jolloin ilme vakavoitui hetkellisesti ja kaikki fokus oli ratsastuksessa fiilistelyn sijaan. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja suorituksen jälkeen mitali kävi jo mielessä ja siksi seuratessani muiden suoritusten kohoamista tulostaulussa meidän yläpuolellellemme olivat omat fiilikset ovähän sekavat. Jälkikäteen ajateltuna ei kuitenkaan voi olla muuta kuin tyytyväinen, sillä teimme hienon suorituksen nuorella hevosella hurjan kovassa seurassa; pisteitä 7.38 ja sijoitus 5/7. Kovat olivat kuitenkin vastustajat, eikä tällä kertaa pistepotti riittänyt palkintosijoille Perlan kanssa. Toiseksi viimeiseen finaaliluokkaan, eli V1-nelikäyntiin oli edennyt Sofie Roslund Kafkalla. Siskonsa Marie ja Prettur olivat karsiutuneet eilen pois finaalista, mikä ei pullamössöpretturilta ollut mikään yllätys. Sofie ratsasti eleettömästi ja hienossa harmoniassa Kafkan kanssa ja uskokaa tai älkää - siitä seurasi peräti kolmas hopeamitali Löfgårdiin. Huh, siis meidän tallilla on kolme mestaruushopeaa tänä vuonna! (Vaikka paluumatkalla hieman näiversikin se, että olimme olleet näin monesti näin lähellä kultaa... Ensi vuonna ollaan piirun verran parempia!)
|
|
|
|
Post by Anki Frykberg on Sept 23, 2022 17:34:26 GMT
Palkintokuva
Kirsikka ja Hneta lähdössä ratsastukselle tunnelmallisen pimeässä syysillassa.
(Kuva tulee isompana Löfgårdin sivuille) |
|
” Alvan lähettämässä viestissä lukee. Kirsikka naurahtaa hiljaa. Tämä talli vaikuttaa jo nyt paljon mukavammalta paikalta kuin se missä Kirsikka aikaisemmin kävi, joten hänellä on odotukset korkealla. Päällimmäisenä mielessä Kirsikalla on kuitenkin kimo Hneta-tamma.